Maarit, Reetta, Marketta

Viihde

Valikko

Samuli Edelmann muisteli kuollutta ystäväänsä: ”Hän ei ehtinyt kuulla äänitystä – ainakaan tässä todellisuudessa”

Julkaistu:

koskettavat sanat
Artisti esiintyi tiistaina intiimissä tilaisuudessa Jenni Vartiaisen ja Elastisen kanssa.
Yhden päivän hengähdys. Se Samuli Edelmannilla oli Hartwall Arenassa järjestettyjen Vain elämää -konserttien jälkeen ennen seuraavaa koitosta.

Tiistaina Edelmann valloitti Helsingissä sijaitsevan Johanneksenkirkon muusikkoystäviensä kanssa, kun Pappa Fest ry ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestivät yhdessä Viattomien lasten päivän hyväntekeväisyyskonsertit.

Edelmannin lisäksi kirkossa esiintyivät muun muassa Jenni Vartiainen, Elastinen, Teleks, Tuure Kilpeläinen ja Mirkka Paajanen.

– Mulla on ollut sellainen periaate, että paikalle tulevat ne artistit jotka pääsevät, en painosta ketään. Asiat tapahtuvat omalla painollaan – kuten elämässä yleensäkin, Edelmann kertoi IS:lle konserteista, joita on järjestetty vuodesta 2007.

Yhdistys Pappa Jyrälän muistoksi

Artistit ja muusikot esiintyivät Johanneksenkirkossa ilman korvausta, ja konserttien tuotto ohjataan puoliksi Mannerheimin Lastensuojeluliitolle ja Pappa Festille. Mannerheimin Lastensuojeluliitto käyttää tuoton Lasten ja nuorten puhelimen ylläpitämiseen, ja Pappa Festin kautta tuotto menee kolmelle taholle: Suojatie ry:lle, Omaiset huumetyön tukena ry:lle ja Alkoholiperheen lasten tuki ry:lle.

Edelmann oli mukana perustamassa Pappa Festiä, joka tekee hyväntekeväisyyttä erityisesti lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyön hyväksi.

Idea yhdistyksestä sai alkunsa Edelmannin Virsiä-albumin myötä. Hän pyysi levyn äänittäjäksi ystäväänsä, musiikkiäänittäjä-miksaajaa ja elokuvien äänisuunnittelijaa Paul ”Pappa” Jyrälää.

– Ennen äänityksiä sain Papalta puhelun, jossa hän kertoi sairastuneensa vakavasti. Siinä tuli hiljaisuus ja shokki. Siitä jonkin ajan kuluttua soitin Papalle ja kysyin, mitä tässä nyt tapahtuu, tekeekö hän projektin loppuun. Pappa vastasi, että ilman muuta, Edelmann muisteli Johanneksenkirkossa yleisön edessä.

Levy äänitettiin suunnitelmien mukaisesti Luhangan kirkossa, ja se ylsi joulun 2007 suosituimmaksi levyksi. Lisäksi se nousi ensimmäiselle sijalle Suomen virallisella albumilistalla.

Pappa Jyrälä ei levyä ehtinyt kuulla, sillä hän kuoli edellisenä kesänä.

– Hän ei ehtinyt kuulla valmista äänitystä – ainakaan tässä todellisuudessa, Edelmann sanoi.

Jyrälä sai elokuvaäänityksistään useita Jussi-palkintoja, opetti nuorempaa polvea ja teki loppuun asti työtä musiikin parissa. Hän oli myös Oscar-palkintojen saajat valitsevan Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäsen 1991–2007.

Legendaarisen miehen muistoksi järjestettiin musiikintäyteinen tilaisuus, jossa elokuvaohjaaja Mika Kaurismäki ehdotti Edelmannille Papan nimeä kantavan yhdistyksen perustamista. Ensimmäinen Viattomien lasten päivän konsertti järjestettiin Helsingin Tuomiokirkossa joulukuun lopussa 2007.

– Idea oli laittaa hyvä kiertämään, Edelmann kiteytti.

Vuodenvaihde isän luona

Johanneksenkirkon konserteissa oli upea tunnelma, ja tuoreessa muistissa Edelmannilla on vielä Vain elämää -konserttien lataus.

– Siellä sai luovan vapauden kokemuksen muiden artistien kanssa, Edelmann muisteli hymyillen.

Sunnuntain konsertissa hän väläytti, että seitsemän hengen porukalla saattaisi olla vielä luvassa jatkoa. Edelmannin lisäksi kaudella nähtiin Jenni Vartiainen, Elastinen, Vesa-Matti Loiri, Paula Koivuniemi, Paula Vesala ja Toni Wirtanen.

– Pyrimme siihen, mutta mitään varmuutta lisäkonserteista ei ole. Katsotaan, löytyykö aikaa, hän sanoi.

Edelmann on asunut perheensä kanssa jo vuosia Maltalla, ja paluulento Välimerellä sijaitsevalle saarelle on varattu. Ensi vuonna laulaja-näyttelijä nähdään Suomessa ainakin muutamien konserttikiertueiden merkeissä.

Vuodenvaihteen Edelmann viettää kuitenkin vielä visusti synnyinmaassaan, tarkemmin Keski-Suomessa.

– Menen sinne tapaamaan isääni, hän kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    6. 6

      Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

    7. 7

      Euroopan liigan karsinta HJK-KF Shkendija 20.7.2017

    8. 8

      Yleinen nukkumisasento voikin aiheuttaa naamaryppyjä – vaihda tähän

    9. 9

      Menikö grilliin jauhelihapihvi? Huippukokki vinkkaa: Näitä ei ehkä kannata grillata

    10. 10

      Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    5. 5

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    6. 6

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    7. 7

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    8. 8

      Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

    9. 9

      Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

    10. 10

      Vesa Keskinen sai harvinaisen luksusauton järjettömään hintaan – ”Käytin verotusta hyväkseni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    6. Näytä lisää