Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

Sofia Ruusilan paljastavimmat Instagram-kuvat vuodelta 2014

Julkaistu:

Sofia Ruusilan julkaisemat Instagram-kuvat eivät jätä paljoa arvailuiden varaan.
Yhdysvalloissa asuva malli Sofia Ruusila on julkaissut vuoden aikana runsaasti Instagram-kuvia. Tiukassa kunnossa oleva Ruusila on useissa kuvissa hyvin vähäpukeinen ja paljastaa treenatun vartalonsa mielellään yli 30 000 Instragram-seuraajalleen.

Useissa kuvissa rouva Ruusila esiintyy yksin, mutta kuvista käy ilmi myös hänen elämäntapansa: urheilu ja perhe ovat hänelle tärkeitä.

Mallina ja pr-naisena uraa luova Ruusila on kuvien avulla välittänyt muös terveellisen elämäntavan sanomaa seuraajilleen.

Ruusila muutti Yhdysvaltoihin aviomiehensä Niko Nousiaisen kanssa syksyllä. Pariskunta on verkostoitunut kaupungissa ja tehnyt itseään tunnetuksi.

Useat Ruusilan kuvat on otettu parin kodissa.

Tyylistään tarkka Ruusila on julkaissut useita kuvia, jotka jättävät vaatetuksen puolesta vain vähän arvailuiden varaan.

Ilta-Sanomat on uutisoinut vuoden mittaan tasaiseen tahtiin rouvan julkaisemista kuvista. Lokakuussa Ruusila pääsi uutisiin vilautettuaan sivutissiä.

Elokuussa Ruusila oli seuraamassa Suomen koripallo-otteluita Bilbaossa yhdessä Sara Siepin kanssa.

Terveellisen elämän ja treenaamisen puolesta puhuva Ruusila on julkaissut myös paljon urheilullisia kuvia. Neljä kuukautta sitten hän julkaisi kuvan uusista urheilurintaliiveistään.

Treenaaminen onkin tuottanut tulosta, sillä Ruusila on äärimmäisen treenatussa kunnossa - eikä pelkää näyttää sitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    4. 4

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    5. 5

      Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

    6. 6

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    7. 7

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    8. 8

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    9. 9

      AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    10. 10

      AFP: Pohjois-Korealta harvinainen julkilausuma YK:n turvallisuusneuvostossa – ”Olisi kohtalokas virhearviointi...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    6. 6

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    7. 7

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    8. 8

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    9. 9

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    10. 10

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    4. 4

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    5. 5

      Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

    6. Näytä lisää