Uuno

Viihde

Valikko

Ruotsin kuninkaallinen joulu 20 vuotta sitten: Teinien juhlaa

Julkaistu:

Joulu
Ruotsin kuninkaalliset lapset olivat teini-ikäisiä 20 vuotta sitten.
Ruotsin kuninkaallinen lapsikatras on kasvanut aikuisiksi, mutta 20 vuotta sitten tilanne oli toinen. Ruotsin kuninkaalliset viettivät tavallista perhejoulua vuonna 1994. Tuolloin ratkottavina oli samanlaisia asioita, kuin muissakin perheissä: voiko tyttären poikaystävä ottaa osaa perhejouluun ja miten lapset viihtyvät joulunpyhät.

Ilta-Sanomat kirjoitti kuningasperheen joulunvietosta yksityiskohtaisesti vuonna 1994. Joulu oli kuningasperheelle erityinen, sillä koko perhe oli pitkästä aikaa jälleen koossa. Prinssi Carl Pihilp oli ollut koko syksyn opiskelemassa USA:ssa Kent Schoolissa Connecticutin osavaltiossa reilun kolmen tunnin matkan päässä New Yorkista.

Hovin tietojen mukaan tuolloin 15-vuotias Carl Philip lähti uudelle mantereelle oppimaan sujuvaa englantia. Joidenkin näkemysten mukaan hän matkusti sinne, jotta saa itsenäistyä.

Oma aika ja tila olivat tärkeitä, sillä kuningattaren mukaan prinssin ei ollut aina helppoa elää kahden voimakastahtoisen sisaren keskellä.

Vuonna 1994 kruununprinsessa Victoria oli 17-vuotias ja "pikkupinsessa" Madeleine 11.

Sisaret olivat vain hetkeä aiemmin edustaneet ensimmäistä kertaa kaksin kuningashuonetta Tukholmassa kansainvälisen Horse Shown avajaisissa, kun vanhemmat olivat matkalla.

Sukujoulu serkkujen kesken

Perinteen mukaan kuningasperhe vietti joulua kaikessa rauhassa ilman virallista protokollaa tai ohjelmaa kotilinnassaan Drottningholmissa lähellä Tukholmaa.

Jouluaattona Silvia ja Kaarle Kustaa saivat Drottningholmiin vieraakseen kuninkaan nuorimman sisaren, prinsessa Christinan ja hänen miehensä Tord Magnussonin perheen.

Näin ollen teini-ikäisillä kuninkaallisillakaan ei ollut tylsää, sillä he saivat seuraa ikäisistään serkuista. Magnussoneilla on kolme poikaa. Heistä vanhin, Gustaf oli tuolloin 19-vuotias, Oscar 17-vuotias ja nuorin, Victor oli täyttänyt 14 vuotta.

Kuningatar Silvia toivoi perhejouluun mukaan myös Saksassa asuvaa iäkästä äitiään Alice Sommerlathia. Ennen joulua ei vielä ollut varmaa, jaksaako hän terveydellisistä syistä matkustaa lainkaan.

Jouluna 1994 kysymyksiä herätti myös, viettääkö kruununprinsessa Victorian poikaystävä Daniel Collert jouluaattoa Drottningholmissa. Ulkopuolisten arvelujen mukaan Victoria ja Daniel tapasivat muina joulunpyhäpäivinä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    F1-asiantuntija lyttää Räikkösen tylysti: ”Antakaa nyt Kimille potkut”

  2. 2

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  3. 3

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  4. 4

    Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

  5. 5

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  6. 6

    Donald Trumpin ex-vaimo Ivana Trump palasi nuoruudenrakkautensa luo – roihahtiko rakkaus 50 vuoden jälkeen?

  7. 7

    Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

  8. 8

    Poliisi kirjannut yli 160 rikosilmoitusta juhannuksen juoppokuskeista

  9. 9

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  10. 10

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  3. 3

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  4. 4

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  8. 8

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  9. 9

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  10. 10

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    F1-asiantuntija lyttää Räikkösen tylysti: ”Antakaa nyt Kimille potkut”

  2. 2

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  3. 3

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  4. 4

    Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

  5. 5

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  6. Näytä lisää