Merja

Viihde

Valikko

Räppäri kertoo: Nujakoimme Cheekin kanssa nuorina

Räppäri Brädi kertoo, miten he ovat murtaneet Cheekin kanssa suomiräppiin liitettyjä ennakkoluuloja.
Cheek, Brädi, Aste, Nikke Ankara, JayWho?, Kike, JV, Ideaali, TS, DJ Komet, Jussi Kuoma...

Muun muassa nämä taiteilijanimet ovat ponnistaneet Suomen rap-taivaalle Lahdesta. Lista on maan muihin kaupunkeihin verrattuna omaa luokkaansa - ja se saa Kari Härkösen alias Brädin hymyilemään leveästi.

– Onhan se huima juttu, että Lahdesta on kasvanut tietyllä tapaa suomalaisen rap-musiikin pääkaupunki. Olemme siitä saakelin ylpeitä, Brädi sanoo.

Istumme 35-vuotiaan lahtelaisartistin kanssa paikallisen Kasisalin esiintymislavalla - paikassa, josta kaikki sai alkunsa.

– Tällä mestalla on ollut aivan keskeinen vaikutus lahtelaisen räppikulttuuriin syntyyn. Täällä mäkin olen ensimmäiset keikkani vetänyt, Brädi kertoo.

Jaresta Cheekiksi

Hänen muistonsa palaavat heti vuoteen 1999, jolloin Tommi Rautanen ja Sasha Pusa pistivät pystyyn 5th Elementin, eräänlaisen hip hop -kollektiivin.

– 5th Element ei ollut bändi, vaan sateenvarjo, jonka suojissa bändit ja sooloartistit pääsivät tekemään musaa ja keikkailemaan. 5th Elementissä oli aluksi vain muutamia tyyppejä, mutta juuri se synnytti meissä unelman, Brädi korostaa.

Sitten yhtenä tavallisena arkipäivänä vuonna 1999 Brädi ja Rautanen mietiskelivät kuumeisesti tekstiviestin lähettämistä eräälle lahjakkuudelle, Jare Tiihoselle. He eivät tunteneet Tiihosta, mutta olivat nähneet tämän kaksi esitystä Kasisalilla.

– 5th Element järjesti Kasisalilla kerran kuukaudessa hip hop -iltoja, jotka vetivät aina salin täyteen. Pidimme myös niin sanottuja avoimen mikin iltoja, ja nimenomaan niissä Tiihonen oli sytyttänyt jengin hyviin fiiliksiin, Brädi kertoo.

Tovin pohdinnan jälkeen Rautanen lähetti tekstarin Tiihoselle, tutummin Cheekille. Viestissä luki: ”Jos haluat räppärihommissa eteenpäin, ota ihmeessä yhteyttä ja lähde meidän messiin!”

Tiihonen kiinnostui oitis, koska Brädin tavoin hän unelmoi oman rap-levyn tekemisestä. 5th Element sai uuden jäsenen ja samalla liikkeelle lähti tarina, jonka huipennus nähtiin elokuussa 2014: Cheek veti Olympiastadionin kahtena peräkkäisenä iltana täyteen ja Brädi esiintyi megakeikoilla hänen taustallaan.

Suomiräpin muutos

Tapahtumat olivat merkittävä palkinto paitsi koko Suomen rap-genrelle myös ennen kaikkea suomalaisen hip hopin pääkaupungille Lahdelle. Ne tavallaan päättivät suomiräpin 15 vuotta kestäneen musiikkivallankumouksen.

– Ysärin lopussa räppäreitä pidettiin pelleinä, nyt me olemme muotia. Ennakkoluuloja on pitänyt murtaa radiossa, keikkapaikoilla, levy-yhtiöissä, kaikkialla. Esteet on kuitenkin kaadettu, Brädi innostuu.

– Vielä viime vuosikymmenellä meitä räppäreita haukuttiin lökäpöksyiksi ja pelleiksi, myös minua ja Cheekiä. Väkivalta on väärin, mutta... Niin, kyllä me kaadoimme ennakkoluuloja myös nyrkein. Tappeluita sattui keikkapaikoilla säännöllisesti.

IS ei tavoittanut Cheekiä kommentoimaan nyrkkihippasväitettä, mutta tähden tiedetään olleen nuorena kova poika nujakoimaan Lahden kaduilla.

– Varsinkin maakunnissa saimme jatkuvasti kuunnella kaikenlaista huutelua. Joku oli usein haastamassa riitaa, eikä me tietty aina voitu ottaa taka-askelia. Sellainen ei olisi sopinut räppärihenkeen, vaan omaa kunniaa piti puolustaa katulakien merkeissä, Brädi selvittää.

– Hiki siinä tuli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    3. 3

      Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    6. 6

      Raju törmäys tiekaiteeseen – keski-ikäinen mies loukkaantui vakavasti ulosajossa Keravalla

    7. 7

      MTV: Poliisi tutkii päiväkodissa tapahtuneita pahoinpitelyitä – uhrit 5- ja 6-vuotiaita

    8. 8

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    9. 9

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    10. 10

      Onko tässä maailman seksikkäin DJ? 22-vuotiaan Demin vähäpukeiset kuvat villitsevät somessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    7. 7

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    8. 8

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    3. 3

      Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    6. Näytä lisää