Akseli

Viihde

Valikko

Huippudekkaristilla yllättävä yhteys Britannian kuninkaalliseen perheeseen

Brittiläinen huippudekkaristi Peter James paljasti yhteyden kuningasperheeseen.
Brittiläisen huippudekkaristi Peter Jamesin äiti oli kuningatar Elisabetin käsineidentekijä Cornelia James. Hän kuoli vuonna 1999.

– Sisareni Genevieve tekee vieläkin kuninkaallisen perheen käsineet, muun muassa kuningatar Elisabetin ja Cambridgen herttuatar Catherinen käsineet, Peter James kertoi Ilta-Sanomille vieraillessaan syksyllä Suomessa kertomassa rikoskomisario Roy Gracesta kertovasta Kuoleman kello -kirjasta.

Peter James kertoi, että hänen äitinsä Cornelia James opiskeli nuorena taidetta ja perusti vuonna 1946 käsinetehtaan.

–  Siitä tuli menestys, koska sodan jälkeen naisten vaatteet olivat tylsiä.

–  Äitini teki kuningatar Elisabetin käsineet tämän häihin, ja teki ne aina siitä lähtien.

Teini-iässä Peter James pääsi äitinsä kanssa tapaamaan kuningatar Elisabethia.

–  Hän oli aivan hurmaava ja kiinnostunut kaikesta. Hän on fantastinen, mutta hyvin pieni. Olin kuvitellut, että kuningatar olisi iso.

Peter James muistelee, että 50-luvulla ei ollut kovin tavallista, että keskiluokkainen nainen kävi töissä.

– Minua hävetti, koska äiti esiintyi usein televisiossa. Toivoin, että kunpa hän olisi kotona niin kuin muidenkin äidit. Tuohon aikaan oli harvinaista, että naisella oli oma yritys.

– Mutta uskon, että tämän takia olen aina kirjoittanut vahvoista naisista, koska vartuin sellaisen seurassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    6. 6

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    7. 7

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    8. 8

      Tallipomot uskovat: Tästä kuljettajasta tulee tämän kauden F1-mestari

    9. 9

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    10. 10

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    6. Näytä lisää