Merja

Viihde

Valikko

Edelmann, Elastinen ja Jenni Vartiainen kohtaavat hyväntekeväisyyskonsertissa

Samuli Edelmann astuu ystävineen kirkkoyleisön eteen.

MALTALLA asuva näyttelijä-laulaja Samuli Edelmann saapuu perheineen Suomeen jouluksi ja uudeksi vuodeksi. Edelmann kertoo järjestävänsä ystäviensä kanssa kirkkokonsertin syrjäytyneiden ja päihdeongelmaisten nuorten hyväksi.

– Perustimme aikoinaan ystäväväni Mika Kaurismäen kanssa edesmenneen ystävämme muistoksi Pappafest Ry:n. Tuon yhdistyksen kautta järjestämme erilaisia tapahtumia ja tuemme lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyötä, Samuli Edelmann kertoo.

Hän ja Mika Kaurismäki ovat ystävineen järjestäneet jo kahdeksan vuoden ajan konsertteja, johon ovat tänä vuonna lupautuneet maamme eturivin artistit, muun muassa Elastinen, Jenni Vartiainen ja Tuure Kilpeläinen. 30. joulukuuta Edelmann ystävineen esiintyy Helsingin Johanneksen kirkossa nuorten hyväksi.

– Järjestämme konsertin yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa, ja olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että tutut artistit ovat lupautuneet mukaan, Samuli kertoo.

OHJAAJA Mika Kaurismäki kertoo asuinpaikastaan Brasiliasta puhelimitse, että oikeastaan idea hyväntekeväisyyskonserteista syntyi jo vuosia sitten.

– Kun Pappa Jyrälä kuoli, mainitsin hautajaisten jälkeen Samulille, että eikö olisi hienoa, jos voisimme jotenkin jatkaa Papan jättämää perintöä ja hyvää energiaa. Ehdotin, että perustamme Pappa-säätiön. Samuli tarttui ajatukseen heti, ja päätimme samantien ryhtyä tuumasta toimeen, Mika Kaurismäki kertoo.

– Näin voimme tukea erilaisia projekteja, joiden tavoitteena on auttaa syrjäytyneitä ja päihderiippuvaisia nuoria, Kaurismäki täsmentää.

Niin Kaurismäki kuin Edelmann ovat sitä mieltä, ettei yhteiskunta voi katsoa vierestä nuorten syrjäytymistä. He haluavat omalta osaltaan auttaa näitä nuoria.

– On yleisessä tiedossa, kuinka hälyttävän nopeasti syrjäytyneiden nuorten määrä alati kasvaa. Emme voi vain katsoa vierestä ja odottaa tilanteen korjautuvan itsestään, Kaurismäki sanoo.

Konsertti Johanneksen kirkossa 30. joulukuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    2. 2

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    3. 3

      Ratkeaako Suomen mestaruus? IS seuraa kuudetta finaalia

    4. 4

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    5. 5

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    6. 6

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    7. 7

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    8. 8

      Äidin leikkipuistotilityksestä tuli hitti – toiset vanhemmat loivat murhaavia katseita lelujen takia

    9. 9

      Perussuomalaisten draama sääntötulkinnoista kesti yli tunnin: Terhon valinnasta ei edes voinut äänestää – ”Tänään tehtiin sellainen tulkinta”

    10. 10

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    7. 7

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    8. 8

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    2. 2

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    3. 3

      Ratkeaako Suomen mestaruus? IS seuraa kuudetta finaalia

    4. 4

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    5. 5

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    6. Näytä lisää