Ilpo, Tuure

Viihde

Valikko

Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen: Jouluna ei puhuta työasioita

Näyttelijäpariskunta Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara viettävät ensimmäistä jouluaan Oulussa.
Näyttelijä Merja Larivaara tuki heti miestään, näyttelijä Kari-Pekka Toivosta, kun kuuli, että miehen uusi työpaikka saattaisi olla Oulussa. KP, kuten Kari-Pekkaa kutsutaan, muutti huhtikuussa Ouluun ja otti Oulun kaupunginteatterin 3-5 vuotta kestävän taiteellisen johtajan paikan. Kolmen vuoden virkavapaan Helsingin Kaupunginteatterista saanut Merja ja perheen kaksi poikaa, Akusti ja Aatos muuttivat KP:n perässä elokuussa.

Nyt Merja ja KP astuvat Oulussa samalle näyttämölle, sillä he esiintyvät Pertti Sveholmin ohjaamassa ja maailmallakin tutuksi tulleessa The Addams Family -musikaalissa.

– Yhteistyömme KP:n kanssa on sujunut mitä mainioimmin. Vuosien varrella olemme tehneet töitä yhdessä ja aina nauttineet täysin siemauksin. Meillä on samankaltainen verenkierto. Sytymme ja toimimme, emme jää ihmettelemään, komediallisessa musikaalissa Morticiaa esittävä Merja kuvailee parin yhteistä projektia.

Tammikuussa ensi-iltaan tulevan The Addams Familyn kanssa he sanovat olleensa tiiviissä tunnelmissa ja naurahtavat, että ovat viettäneet yhdessä 24 tuntia vuorokaudessa. Tiivis työtahti tuo töitä myös kotiin.

– Tanssiaskeleita on harjoiteltu keittiön lattialla ruoanlaiton lomassa. Musiikki taitaa olla tuttua myös talon muille asukkaille, Merja naurahtaa.

KP sanoo sen olevan valtava voima, että saa olla mukana vaimon kanssa samassa näytelmässä.

– Ei meillä ole rajaa siinä, ettemme kotiin tullessamme puhuisi töistä. Puhumme avoimesti niistä asioista, jotka näytelmän puitteissa askarruttavat. Mielestäni on hyvä, että pystymme kelaamaan asioita myös kotona, KP sanoo.

Larivaara-Toivonen-perheellä on lämmin ja kaunis koti Porvoon lähistöllä. Siellä asuvat nyt teatterialalle haikaileva 20-vuotias Meeri ja 19-vuotias Aarne, joka tosin viettää kevään Oulussa.

– Olemme asettuneet Ouluun todella hyvin. Oululaiset ovat ottaneet meidät avosylin ja lämpimästi vastaan. Poikamme Akusti, 11, ja Aatos, 9, käyvät koulua tien toisella puolella kuvataidepainotteisilla luokilla. Suuri merkitys viihtyvyyden kannalta on se, että pikkuväki viihtyy, Merja kertoo.

Merja Larivaara painottaa, että vaikka vanhemmat tekevät nyt töitä The Addams Familyn onnistumiseksi, kyllä ehditään kotonakin yhdessä viettää aikaa. Upea näyttelijätär paljastaa, että kaikki osallistuvat kotitöihin.

– Meillä niin sanotut arkiasiat ja kotityöt jakaantuvat luontevasti. Se tekee, joka ehtii ja osaa. Tietyssä mielessä olemme vanhanaikaisia ja meillä on miesten ja naisten töitä, Merja kuitenkin kertoo avoimesti.

Pariskunta ehtii valmistautua nyt jouluun. Merja kertoo olevansa perheensä intohimoisin jouluihminen ja hän on vuosien aikana vetänyt samaan euforiseen tilaan muitakin perheen jäseniä.

– Meillä joulu alkaa jo oikeastaan itsenäisyyspäivänä, jolloin kuusi kannetaan sisälle ja koristelemme sen. Siihen mennessä joululaulujakin on kuunneltu jo pari viikkoa.

– Teemme kotona kaikki ruoat; kinkut, laatikot, limput ja muut. Ystävät ja naapurit saavat niitä sitten myös lahjoiksi. Olemme aina viettäneet joulua oman perheen kesken. Meitä on kuusi, joten saamme pöydän molemmille puolille hyvin väkeä ja ruokailun jälkeen peleihin osallistujia, pariskunta kertoo ja sanoo traditioiden säilyttämisen olevan tärkeää.

The Addams Family Oulun Kaupunginteatterin ensi-ilta 17. tammikuuta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  4. 4

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  5. 5

    Suku ei hyväksynyt naisen seurustelua turvapaikanhakijan kanssa Kauhavalla – veli syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn

  6. 6

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  7. 7

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  8. 8

    Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

  9. 9

    Vaalea tukka historiaa: Janni Hussi toteutti upean muodonmuutoksen – poseeraa syntisen seksikkäissä otoksissa

  10. 10

    Sporttinen kaunotar! Lola Odusoga, 39, julkaisi meikittömän selfien

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  3. 3

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  4. 4

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  5. 5

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  6. 6

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  7. 7

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  8. 8

    24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

  9. 9

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  10. 10

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  4. 4

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  5. 5

    Suku ei hyväksynyt naisen seurustelua turvapaikanhakijan kanssa Kauhavalla – veli syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn

  6. Näytä lisää