Teresa, Tessa, Terttu

Viihde

Valikko

Gérard Depardieu jälleen kohun keskellä - myönsi syöneensä leijonia

Vaaratilanne safarilla
Ranskalaisnäyttelijä Gérard Depardieu on aiheuttanut pahennusta myöntämällä syöneensä leijonia Afrikan matkansa yhteydessä. Depardieun uusimmasta kohusta uutisoi brittilehti Daily Mail.
Gérard Depardieu kertoo tapahtumien sijoittuneen Länsi-Afrikassa sijaitsevaan Burkina Fasoon.

Depardieun mukaan hänen seurueensa joutui jalkautumaan maastoon, kun heidän käyttämänsä auto hajosi kesken matkan.

Yhtäkkiä kaksi puskista ilmestynyttä leijonaa asettui maastossa vaeltaneen seurueen eteen.

- Leijonat odottivat edessämme, eivätkä ne suostuneet liikkumaan. Tunnit kuluivat ja afrikkalainen kuljettajamme oli erittäin peloissaan, Daily Mail kertoo Depardieun muistelleen.

Lopulta ongelma ratkaistiin aseiden avulla.

- Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ampua ne, Depardieu myöntää.

Itsepuolustustarkoituksessa ammutuille leijonille löytyi myös hyötykäyttöä. Gepardieu nimittäin myöntää, että hän osallistui samaisten leijonien syömiseen vaaratilanteen päätyttyä.

Venäjän kansallisuuden saanut Depardieu on aiheuttanut muitakin kohuja kuin liukuhihnalta. Esimerkiksi näyttelijän elämäkerta Ca c'est fait comme capaljastaa Depardieun auttaneen teini-ikäisenä haudanryöstöissä.

Myös Depardieun alkoholinkäyttö on aiheuttanut ihmetystä.

- En osaa juoda kuin normaali ihminen. Juon päivittäin viiniä 12-14 pulloa, hän on kertonut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    2. 2

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    3. 3

      Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

    4. 4

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    5. 5

      Poliisi Hirvensalmen tragediasta: Isän kuolemaan ei uskota liittyvän rikosta

    6. 6

      Kirsi Salo alkaa tehdä bisnestä Kolumbiassa – löysi yllätyksen ostamaltaan maatilalta

    7. 7

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    8. 8

      Saiko joku Eurojackpot-kolmikosta jopa miljoona euroa muita enemmän? Sentinkin ero kupongilla on 435 000 euroa

    9. 9

      BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

    10. 10

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    5. 5

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    8. 8

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    9. 9

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    10. 10

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    2. 2

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    3. 3

      Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

    4. 4

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    5. 5

      Poliisi Hirvensalmen tragediasta: Isän kuolemaan ei uskota liittyvän rikosta

    6. Näytä lisää