Juha, Janne, Jani

Viihde

Valikko

Näin Linnan seksikkäin kaunotar Hanna Koivu on muuttunut - katso kuvat

Julkaistu:

Hanna Koivu oli upea ilmestys itsenäisyyspäivän vastaanotolla.
Illan kaunottareksi valittu Hanna Koivu on jäänyt monille suomalaisille tuntemattomammaksi jääkiekkovaimoksi Koivujen perheen asuttua Yhdysvalloissa vuosikausien ajan.

Linnan juhlien tyylikkäimpien parien joukkoon kuulut kaksikko tapasi toisensa 1990-luvun lopulla. Tuolloin Hanna Norio opiskeli Turun yliopistossa biokemiaa.

Nuori pari kuvattiin ensimmäisen kerran yhdessä vuonna 1999. Kiharatukkainen Hanna oli jo nuorena kaunis ilmestys Sakun rinnalla.

Pari kihlautui syyskuussa 2001 Turussa. Vain alle viikko kihlautumisen jälkeen pariskunta sai huonoja uutisia: Sakun vatsasta löydettiin pahalaatuisia syöpäsoluja. Sairastumisen jälkeen Hanna lensi Sakun mukana Kanadan Montrealiin.

–  Olimme juuri menneet kihloihin ja elimme elämämme parasta aikaa. Yhtäkkiä olimmekin pohjalla, Hanna kuvaili sairastumisen alkuhetkiä vuonna 2001.

Taistelutahtoinen Saku sai paljon tukea Hannalta ja onkin jälkeenpäin kertonut, ettei olisi selvinnyt ilman puolisoaan. Kuukausien intensiivisen hoidon jälkeen Saku sai tiedon syövän selättämisestä.

–  En tiedä, olisinko selviytynyt näistä kuukausista ilman häntä, mies ylisti tulevaa vaimoaan, kun tieto syövän parantumisesta tuli.

Pari avioitui kesällä 2002 ja Noriosta tuli Koivu. Kaksi vuotta myöhemmin perheen elämä mullistui jälleen, kun Koivujen perhe täydentyi pienellä Ilona-tyttärellä. Myöhemmin perheeseen syntyi myös Aatos-poika.

Perhe on asunut Yhdysvalloissa Koivun peliuran ajan ja Hanna on pyörittänyt perheen arkea. Visiitit Suomeen ovat ajoittuneet lähinnä kesälomille. Nyt poikkeuksen teki parin vierailu Linnan juhliin. Mustaan iltapukuun pukeutunut Hanna oli illan ehdoton kaunotar.

–  Arki jatkuu. Kesäksi tullaan taas Suomeen, kun lasten koulu loppuu, Koivut suunnittelivat Linnassa.

Jatkoille Hanna vaihtoi ylleen kevyemmän bilemekon. Tyylikäs pukeutuja ei prameillut vaatteillaan, vaan luotti vanhaan asuun.

– Ei todellakaan ole designia tai mikään uusi asu, Hanna Koivu nauroi ja kertoi hameen olevan 15 vuotta vanha.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    3. 3

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    4. 4

      Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

    5. 5

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    6. 6

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    9. 9

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    10. 10

      Vakavasti palanut Juhani Palmu on yhä nukutettuna – reagoinut silti Leila-vaimonsa ääneen: ”Uskon hänen kuulleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    8. 8

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    3. 3

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    4. 4

      Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

    5. 5

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    6. Näytä lisää