Paula, Pauliina

Viihde

Valikko

Stallonen ja Iso-Arskan leffan varastaneet napattiin kiinni

Julkaistu:

ELOKUVA
Sylvester Stallonen ja Arnold Schwarzeneggerin toimintaleffan piraattilevittäjät on napattu kiinni Britanniassa.
The Expendables 3 -leffan korkearesoluutioisesta piraattiversiosta on pidätetty Britanniassa kaksi miestä, ilmoitti poliisi maanantaina.

Elokuvan ensi-ilta oli elokuun puolivälissä, mutta jo heinäkuun lopulla siitä levisi korkeatasoinen piraattikopio netissä, kertoo asiaa tutkiva yhdysvaltalaisvirasto ICE.

Viranomaisten mukaan epäillyt olivat ilmeisesti saaneet napattua leffan pilvipalvelun kautta. Laitonta piraattiversiota oli ladattu satoja tuhansia kertoja, aiheuttaen ”merkittäviä taloudellisia menetyksiä” elokuvan tuotantoyhtiöille Lionsgatelle ja Millennium Films’lle.

- Nettirosvot eivät maksa palkkoja tai veroja. He eivät auta rahoittamaan eläkkeitä tai terveydenhuoltoa. Ainoa, mitä he tekevät, on kerätä rahaa itselleen niiden kustannuksella, jotka noita maksuja suorittavat. Nämä pidätykset ovat varoitus online-piraateille, että me tulemme asettamaan heidät vastuuseen rikoksistaan, tiedottavat viranomaiset AFP:n mukaan.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  4. 4

    Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

  5. 5

    Kariutuneen jättidiilin seuraus: Ville Leinon tilille kilahtaa vuoteen 2020 asti miljoonakorvaus Buffalosta

  6. 6

    Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

  7. 7

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  8. 8

    Patrik Laine ja Mikael Granlund edustivat tyttöystäviensä kanssa – kaunottarista toisella avara dekoltee, toisen asu tyynyliinoista

  9. 9

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  10. 10

    Eronnut Aku Hirviniemi Huomenta Suomessa: latasi Tinderin ja teki heti kiusallisen mokan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  2. 2

    Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

  3. 3

    SS: Varo tätä puhelua – Suomeen salaperäisiä soittoja +44-numerosta

  4. 4

    Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

  5. 5

    Tammisaaren murhasta epäillään menestynyttä junioriurheilijaa – rikkoi urallaan SE:n ja pelasi Suomen maajoukkueessa

  6. 6

    Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

  7. 7

    Nykäset pahoinpitelivät toisiaan – Matti puri sormesta, Pia löi nyrkeillä ja heitti kaljatölkillä: ”Paisuu välillä yli”

  8. 8

    Ruumisauton kuljettaja katseli vainajan rintoja – ”Oli kuulemma pakko nähdä”

  9. 9

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  10. 10

    Katso video: Näin lähelle F-16-hävittäjä lensi Venäjän puolustus­ministerin konetta – sitten väliin kiilasi venäläinen SU-27 ja näytti aseitaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  9. 9

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  10. 10

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  4. 4

    Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

  5. 5

    Kariutuneen jättidiilin seuraus: Ville Leinon tilille kilahtaa vuoteen 2020 asti miljoonakorvaus Buffalosta

  6. Näytä lisää