Pertti, Albert

Viihde

Valikko

Mikael Jungner saapuu Linnaan nuoren rakkaansa kanssa

Kansanedustaja Mikael Jungner saapuu Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolle yhdessä Emilia-rakkaansa kanssa.
- Näin on. Saavumme yhdessä. Vaikka Emilialla on oma asunto, asumme käytännössä yhdessä, kansanedustaja Mikael Jungner vahvistaa Ilta-Sanomille tiedon, ettei Jungner tule yksin Linnan juhlaan.

Ilta-Sanomat kertoi ensimmäisenä lehtenä runsas kuukausi sitten, että kansanedustaja Mikael Jungner on löytänyt rinnalleen nuoren ja kauniin porilaisnaisen. Jungnerin rakas on Emilia Poikkeus, joka on 49-vuotiasta Jungneria, 26 vuotta nuorempi.

Mikael Jungner on ollut vaitonainen seurustelustaan, mutta myöntää siis nyt, että he asuvat jo yhdessä Jungnerin keskustan asunnossa.

Kansanedustaja Jungner sanoi jo IS:n haastattelussa, ettei aio salailla suhdettaan ja pari on viimeisten viikkojen aikana esiintynyt yhdessä monissa eri tilaisuuksissa. Emilian tavanneet ovat ihastelleet kauniin naisen iloista ja reipasta luonnetta sekä sitä, että hän on aidon rakastunut Jungneriin.

Kun pariskunnan ikäero tuli julkisuuteen, Jungner myönsi ymmärtävänsä ihmisten kiinnostuksen.

- Ymmärrän hyvin, että ikäero kiinnostaa monia, mutta ei se meidän arkeemme vaikuta. Kun lemmen liekki leimahtaa, sitä ei voi selittää, kansanedustaja Jungner kuvaili IS:n haastattelussa ja jatkoi:

- Hauska sattuma, että Päivi Lipponen huomasi meidän ikäeromme olevan täsmälleen sama kuin Päivillä ja Paavolla, Mikael Jungner naurahti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Vääksyn vastaanottokeskuksen pihalla lukuisia poliisipartioita

    3. 3

      IS seuraa 4.finaalia: Tappara johtaa lahjamaalilla – toinen osuma sekunnin kymmenyksistä kiinni, katso videot

    4. 4

      Jere Karalahti vihjaa muutosta Thaimaahan: ”Kohta sitä jo eletään tuolla”

    5. 5

      ISTV-live juuri nyt: Barack Obama palaa julkisuuteen

    6. 6

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    7. 7

      Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

    8. 8

      Sipilä: Hallitus sopuun miljardin säästöistä julkiseen talouteen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Venäläisurheilija menetti jo toisen arvokisamitalinsa dopingkäryn vuoksi – KOK ilmoitti turinabol-löydöksistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    7. 7

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    8. 8

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    9. 9

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    10. 10

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Vääksyn vastaanottokeskuksen pihalla lukuisia poliisipartioita

    3. 3

      IS seuraa 4.finaalia: Tappara johtaa lahjamaalilla – toinen osuma sekunnin kymmenyksistä kiinni, katso videot

    4. 4

      Jere Karalahti vihjaa muutosta Thaimaahan: ”Kohta sitä jo eletään tuolla”

    5. 5

      ISTV-live juuri nyt: Barack Obama palaa julkisuuteen

    6. Näytä lisää