Miia, Mira, Mirva

Viihde

Valikko

Kiireet esteenä – jäävätkö Teemu Selänteeltä Linnan juhlat väliin?

Kiekkolegenda Teemu Selänteen osallistuminen itsenäisyyspäivän vastaanottoon on epävarmaa.
MTV uutisoi eilen, että Teemu ja Sirpa Selänne saapuvat Suomeen joulukuussa ja osallistuvat Linnan juhliin.

Sirpa Selänteen isä Erkki Vuorinen vahvistaa Ilta-Sanomille, että Teemu ja Sirpa on kutsuttu itsenäisyyspäivän vastaanotolle, mutta heidän osallistumisensa juhlaan on vielä epävarmaa.

- Heidät on kutsuttu, mutta vielä ei ole varmaa pystyvätkö he osallistumaan juhliin, Erkki Vuorinen sanoo.

Kaliforniassa asuvat Selänteet ovat juhlineet Linnassa viimeksi kaksikymmentä vuotta sitten, vuonna 1994. Teemu on kutsuttu Linnaan myös tämän jälkeen, mutta hän ei ole voinut osallistua juhliin työkiireiden vuoksi.

Esimerkiksi vuonna 2007 presidentti Tarja Halonen kunnioitti Stanley Cupin voittanutta Teemua kutsulla, mutta Sirpa oli tuolloin viimeisillään raskaana, eikä voinut lentää Suomeen. Teemu kieltäytyi kutsusta, sillä ei halunnut lähteä vaimonsa viereltä.

Selänteiden kiireinen aikataulu ja lasten harrastukset saattavat estää parin osallistumisen juhliin myös tänä vuonna.

- Heillä on aikataulun kanssa ongelmia ja itsenäisyyspäivän viikonloppuna olisi pojalla tosi tärkeä matsi. Kyllä he varmasti pyrkivät osallistumaan, jos se vain suinkin on mahdollista, Erkki Vuorinen sanoo.

Lue lisää päivän Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

    2. 2

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    3. 3

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    4. 4

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    5. 5

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    6. 6

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    7. 7

      Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

    8. 8

      YK: 36 jesidinaista ja -tyttöä pelastettiin Isisin kynsistä – Aiemmin pelastetut: ”Raiskausta käytettiin aseena”

    9. 9

      Tuleva ministeri lyttäsi kauppojen omat merkit – Elintarvikeala hiiltyi: Pirkat ja Rainbow't eivät ole markkinahäirikköjä!

    10. 10

      Matti Nykänen sanoo suorat sanat vankila-ajoistaan: ”Se oli kuin loistohotelli”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    7. 7

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    10. 10

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

    2. 2

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    3. 3

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    4. 4

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    5. 5

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    6. Näytä lisää