Atso

Viihde

Sara Chafak kertoo: Tämän vuoksi julkaisen seksikkäitä selfieitä

Julkaistu:

somekaunotar
Vuoden 2012 Miss Suomi Sara Chafak on aktiivinen sosiaalisessa mediassa.
Sara Chafakin syksyyn kuuluu paljon kiireitä, sillä kaunotar kertoo tekevänsä juuri nyt paljon töitä.

Myös Saran poikaystävä Tuomas valmistelee parhaillaan kandin työtään, joten parin yhteinen aika on ollut viime aikoina kortilla.

Sara edustikin yksin Nälkäpeli Matkijanärhi osa 1 -elokuvan kutsuvierasnäytöksessä.

Saran mukaan kutsuvierastilaisuuksissa näyttäytyminen kuuluu osaksi hänen työtään.

- Tämä on ihan hauskaa ja mieluista puuhaa, mutta lasken tämän näyttäytymisen myös edustustyöksi.

Sara on ahkera myös sosiaalisessa mediassa, ja erityisen hyvin hänet tunnetaankin Instagramin käyttäjänä. Sara julkaisee kauniita ja seksikkäitä kuvia pääasiassa itsestään lähes päivittäin.

- Olen huomannut, että sosiaalinen media on yllättävän tärkeä osa tätä työtä. Esimerkiksi laulaja ei tee musiikkia ilman faneja tai näyttelijä ei tee elokuvia ilman katsojia. Tällä alalla omat tukijoukot ja fanit ovat tärkeitä, ja minä olen yhteydessä niihin tukijoukkoihini somen kautta.

- Tietysti otan Instagram-kuvia myös omaksi ilokseni, eli pidän niiden kautta yllä eräänlaista päiväkirjaa tai omaa historiaani.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    2. 2

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    5. 5

      One dead, four injured after car strikes pedestrians in central Helsinki

    6. 6

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    7. 7

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    8. 8

      Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

    9. 9

      Autopesuloista paljastui yllättävä uhka: Kuskit ja autot vaarassa

    10. 10

      EK12: Esapekka Lapille jo kahdeksas pohja-aika – suomalaisilla kolmoisjohto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    4. 4

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    7. 7

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    8. 8

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    9. 9

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    10. 10

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    2. 2

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    5. 5

      One dead, four injured after car strikes pedestrians in central Helsinki

    6. Näytä lisää