Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Onko tässä rohkein reality ikinä: Ventovieraat vihitään ensitreffeillä Suomessa

Julkaistu:

AVA-kanava
Asiantuntijat valitsevat toisilleen sopivat parit, jotka vihitään ensitapaamisella. Sitten on viisi viikkoa aikaa tunnustella, toimiiko liitto.
AVA-kanavalla alkaa tammikuussa rohkea tv-ohjelma Ensitreffit alttarilla. Reality-ohjelmassa kuusi sinkkua sanoo toisilleen "tahdon" ensitreffeillään.

- Tämä on testi siitä, miten nykyaikainen järjestetty avioliitto toimii. Toki sinkut ovat lähteneet mukaan vapaaehtoisesti, ohjelman vastaava tuottaja Onerva Österberg MTV:ltä kertoo.

Tanskalaiseen Married At First Sight -formaattiin perustuva ohjelma kuvattiin Suomessa viime kesänä. Parhaillaan tehdään sarjan jälkitöitä.

Osallistujien saaminen mukaan ei ollut aivan yksinkertaista.

- Casting ei missään nimessä ollut helpoimmasta päästä. Lopulta saimme parisataa hakemusta, mikä on aika paljon. Kun avasimme hakijoille tarkemmin ohjelman sisällön, ilmoittivat jotkut, ettei uskallus riitä.

Laajat psykologiset testit

Ohjelmaan valituille, eri puolilta Suomea tuleville nuorille aikuisille tehtiin psykologiset testit, ja lopulta neljä asiantuntijaa valitsi toisilleen parhaiten sopivat ihmiset. Valitsijoina olivat pappi, seksuaaliterapeutti, psykologi ja folkloristi.

- He tutkivat osallistujien moraalia, elämäntapoja ja mieltymyksiä. Laajat psykologiset testit kuuluvat formaattiin, Österberg kertoo.

Asiantuntijoiden valitsemat parit tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa vihkitilaisuudessa, jossa heidät vihittiin oikeaan avioliittoon. Sitten he juhlivat häitä, lähtivät häämatkalle, muuttivat yhteen ja aloittivat yhteisen arjen.

- Ohjelmassa kolmea paria seurataan viisi viikkoa, joiden aikana he päättävät, haluavatko jatkaa liittoa vai erota, Örterberg kertoo.

Kanavalla ollaan ohjelmasta innoissaan.

- Länsimaissa ajatellaan, että järjestetty avioliitto on negatiivinen juttu, ja ainoa hyväksytty syy avioitua on romanttinen rakkaus - vaikka toki ihmiset menevät muistakin syistä naimisiin, Österberg sanoo.

- Tässä nähdään kuuluuko "klik" ja syttyykö rakkaus, kun parit on tutkittu tarkkaan ja kaiken pitäisi olla kohdallaan. Voisiko se sittenkin toimia?

Tanskassa ohjelmaa on esitetty kaksi tuotantokautta.

- Ohjelman rytmi on rauhallinen, jopa pohdiskeleva. Ohjelmasta puuttuu täysin kohuaspekti, vastaava tuottaja vakuuttaa.

Ensitreffit alttarilla AVA-kanavalla tiistaina 6.1. alkaen klo 21.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

    4. 4

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    5. 5

      Autoilija jyräsi lastenvaunuja työntäneen äidin suojatiellä

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Manchesterin iskusta epäillään Salman Abedia

    7. 7

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    8. 8

      Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

    9. 9

      Oppilaita pakotettu laulamaan virsiä ja rukoilemaan ruokailussa – Uskonnottomat kantelivat Hyllykallion koulusta

    10. 10

      Jesse Puljujärven pomo: ”Hän oli todella turhautunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    5. 5

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    6. 6

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    7. 7

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    8. 8

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    9. 9

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    10. 10

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

    4. 4

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    5. 5

      Autoilija jyräsi lastenvaunuja työntäneen äidin suojatiellä

    6. Näytä lisää