Pasi

Viihde

Valikko

Led Zeppelin –legenda sanoi ei miljonäärin jättitarjoukselle

Julkaistu:

Legendaarinen Led Zeppelin -vokalisti Robert Plant ei ole rahan perään eikä suostu kasaamaan superbändiä uudelleen.
Brittiläinen liikemies ja seikkailija Sir Richard Branson, joka tunnetaan Virgin-brändistä, oli valmis laittamaan melkoisen kasan puntia likoon, että Led Zeppelin palaisi keikoille.

Tarkoituksena oli heittää 35 keikkaa kolmessa eri kaupungissa. Ja kaikki elossa olevat Zeppelin-miehet olivat jo allekirjoittaneet sopimuksen - kaikki paitsi laulaja Plant.

Kiertue olisi tuonut Plantille, kitaristi Jimmy Pagelle ja basisti John Paul Jonesille 190 miljoonaa puntaa (noin 243 miljoonaa euroa) bruttona per nenä, kertoo brittilehti The Mirror.

Mutta Plant, 66, totesi, että Led Zeppelinin paluu ei olisi oikein.

- Muut bändiläiset ovat yrittäneet ylipuhua Robertia, mutta hän on järkähtämätön, yhtyettä lähellä oleva lähde kertoi The Mirrorille.

- Robert on tehnyt päätöksensä, ja se siitä.

Pitkäaikainen Zeppelin-fani Branson halusi yhtyeen soittavan yhteensä 35 sovittua keikkaa kolmessa kaupungissa. Tarkoituksena oli nousta lavalle Lontoossa, Berliinissä ja New Jerseyssä.

Lisäksi Plantille, Pagelle ja Jonesille luvattiin osuus fanitavaran myynnistä ja optio 45 lisäkeikasta viidellä muulla areenalla.

Rahanjakokin oli jo selvä: Plantille, Pagelle ja Jonesille koko potti kolmeen pekkaan. Led Zeppelinin kuolleen rumpalin John Bonhamin pojan Jason Bonhamin oli tarkoitus istua rumpupatterin taakse. Hänelle olisi maksettu erillinen esiintymispalkkio jokaisesta keikasta. 

Vuonna 1966 perustettu Led Zeppelin on myynyt yli 300 miljoonaa levyä. He esiintyivät viimeksi Lontoossa vuonna 2007.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    3. 3

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    6. 6

      Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

    7. 7

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    8. 8

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    9. 9

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    10. 10

      May väläytti: Britannia valmis irtautumaan EU:sta ilman erosopimusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    10. 10

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    3. 3

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    4. 4

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    5. 5

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    6. Näytä lisää