Alma

Viihde

Valikko

Apu: Lauri Tähkästä yksinhuoltaja: "Arjen pyörittäminen on välillä helvetin haastavaa"

Julkaistu:

Tähkällä on kaksi teini-ikäistä tytärtä lähes 20 vuotta kestäneestä avioliitosta ex-vaimonsa kanssa. Tyttäret ja työ ovat miehen elämässä etusijalla.
Laulaja Lauri Tähkä kertoo tuoreimmassa Apu-lehdessä jääneensä tyttäriensä yksinhuoltajaksi. Isä ja kaksi teini-ikäistä tytärtä asuvat Paattisilla, Turun pohjoispuolella.

Arkirutiinit määräävät päivien kulun kolmikon kotona.

- En voi sanoa eläväni peruselämää, mutta kotona elän niin tavallista elämää kuin vain voin. Kun lähden keikkareissulle, alan makaronilaatikon teon heti aamusta, Tähkä kertoo.

Keikkailevan yksinhuoltajan arki ei ole aina helppoa.

- Arjen pyörittäminen on välillä helvetin haastavaa. Vapaapäivänä pyykkikone pyörii aamusta iltaan. Käytännön kautta sitä selviää, safkat vaan pakkaseen. Onneksi on tullut aikoinaan luettua kokiksi, Tähkä kertoo lehden haastattelussa.

Tiukkojen työputkien välillä isä nauttii tyttäriensä kanssa viettämästään ajasta.

- Menestyksen huuma ei ole mitään siihen verrattuna, että saan nähdä tyttöjen aikuiskesi varttumisen erittäin läheltä. Nautin siitä, vaikka se onkin välillä rankkaa. Olen oppinut naisista ja naiseksi kasvamisesta paljon. Ymmärrän naisia nyt paremmin kuin koskaan, Tähkä kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    2. 2

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    3. 3

      Matti Kyllönen huolissaan onnettomuuteen joutuneesta JJ Lehdosta – ”Näin pahaa en muista aikoihin”

    4. 4

      Trumpin ensimmäinen ulkomaanmatka oli onnenpotku netin vitsiniekoille – Nämä meemit syntyivät presidentin kiertueesta

    5. 5

      Kommentti: Ferrari-tallin toiminta pudotti Räikkösen kakkoseksi Monacon F1-kisassa

    6. 6

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    7. 7

      Nuorukainen hukkui rantaveteen Pyhäjärvellä

    8. 8

      Timoko yllätti Elitloppetissa – Bold Eagle hämmästytti jälleen

    9. 9

      Kimi Räikkönen erittäin pettynyt: ”Ei tunnu kauhean hyvältä”

    10. 10

      Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    4. 4

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    5. 5

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    6. 6

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    7. 7

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    8. 8

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    9. 9

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    10. 10

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    2. 2

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    3. 3

      Matti Kyllönen huolissaan onnettomuuteen joutuneesta JJ Lehdosta – ”Näin pahaa en muista aikoihin”

    4. 4

      Trumpin ensimmäinen ulkomaanmatka oli onnenpotku netin vitsiniekoille – Nämä meemit syntyivät presidentin kiertueesta

    5. 5

      Kommentti: Ferrari-tallin toiminta pudotti Räikkösen kakkoseksi Monacon F1-kisassa

    6. Näytä lisää