Teresa, Tessa, Terttu

Viihde

Valikko

Muistatko vielä 80-luvun hittipoppari Boy Georgen? Tältä hän näyttää nyt!

kasaritähti
Culture Club –yhtyeen keulakuvana tähdeksi ponnistanutta Boy Georgea ei ole tunnistaa ilman miehen tavaramerkiksi muodostunutta vahvaa ehostusta ja omaperäisiä asuja. 
Laulaja Boy George, oikealta nimeltään George O'Dowd, bongattiin New Yorkista JFK:n lentokentältä. Räväkästä tyylistään tunnettu poppari ei juurikaan erottunut muista matkustajista ilman meikkiä ja erikoisia asujaan.

Culture Clubin hajoamisen jälkeen Boy George, 53, lähti soolouralle, mutta on viihtynyt viime vuodet julkisuudessa lähinnä päihdeongelmiensa takia.

Nyt miehen elämässä puhaltavat uudet tuulet ja Culture Club palaa keikkalavoille. Yhtye esiintyi lauantaina brittien Tanssii tähtien kanssa-ohjelmassa, mutta esiintyminen ei juurikaan kirvoittanut ylistäviä arvioita brittilehdistöltä tai tv-katsojilta.

Katso esiintyminen tästä.

Katsojat kommentoivat Twitterissä Boy Georgen kuulostaneen epävireiseltä ja epäilivät laulajan sortuneen jälleen päihteisiin. Boy George vastasi kommentteihin omalla Twitter-tilillään, jossa hän kertoi lomailevansa New Yorkissa ja vähät välittävän muiden mielipiteestä.

- En edes lue inhottavia kommentteja. Hieno, jos pidät minusta. Jos et, niin hällä väliä, Boy George summasi.

Jutun videolla Boy George kuvattuna Jimmy Kimmelin talk show'n kuvauksissa viime toukokuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    3. 3

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

    6. 6

      Tuore ennuste: Vapun säästä tulossa kostean viileä, mutta sen jälkeen tapahtuu käänne – ”Lämpötila pääsee kipuamaan”

    7. 7

      Suomenhevosen siitosura toi tuhansia jälkeläisiä ja miljoonia euroja – 28-vuotias legenda pääsi ansaituille eläkepäiville

    8. 8

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    10. 10

      Venäjän puolustusministeri: Naton ilmavoimien partiointi Itämerellä on uhka Venäjälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    2. 2

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    6. 6

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    7. 7

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    8. 8

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    9. 9

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    10. 10

      Poliisi Hirvensalmen tragediasta: Isän kuolemaan ei uskota liittyvän rikosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    3. 3

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

    6. Näytä lisää