Uuno

Viihde

Valikko

Saara Aalto säteili prinsessapuvussa exänsä rinnalla: "Olemme kuin sisko ja veli"

Julkaistu:

Parisuhde on ollut jo aikoja sitten ohi, mutta ystävyys ja yhteinen työ jatkuvat.
Voice of Finland –suursuosikki Saara Aalto ja tuore tangokuningas Teemu Roivainen seurustelivat aikoinaan yhdeksän vuotta. Teini-iässä alkanut suhde päättyi reilut puolitoista vuotta sitten, mutta ystävyys kenties vahvistui entisestään.

- Teemme parhaillaan Teemun kanssa yhteistä uutta, hengeltään kansainvälistä levyä ja show’ta, Saara iloitsee.

- Olemme parhaita ystäviä, olemme kuin sisko ja veli. Olemme tehneet töitä yhdessä niin pitkään, että ymmärrämme toisiamme joskus ilman sanojakin.

Saaralla on menossa oma show Helsingissä ja joulukiertue odottaa. Mukana on paljon lapsilaulajia.

- Alkuvuodesta matkustan taas Kiinaan, minulla on siellä loistava paikallinen manageri. Olen opiskellu kiinan kieltä ahkerasti, vaikka se on tosi vaikeaa, Saara sanoo.

- Rakastan runsaita mutta herkkiä esiintymisasuja. Minussa on sisällä selvästi ripaus Aasiaa, Saara nauraa kullanvärisessä prinsessapuvussaan.

Teemulla on riittänyt keikkaa kesästä asti.

- Ei minua väsytä yhtään, mies vakuuttaa.

- Olen aina tehnyt paljon töitä, olen tottunut hektiseen rytmiin. Olen pitänyt kuntoa yllä muun muassa frisbee-golfin avulla.

-  On minulla vakaa haave, että jos joskus alkuvuodesta pääsisin piipahtamaan hetkeksi lämpöön ja aurinkoon, tangokuningas toivoo.

Saara ja Teemu esiintyivät Tomi Björckin ideoimalla ja hänen Farangi-ravintolassaan järjestetyllä World Vision –hyväntekeväisyysillallisella. Tarjolla oli seitsemän ruokalajia viineineen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Donald Trump lähetti lämpimiä terveisiä muslimeille

    6. 6

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    7. 7

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    8. 8

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Donald Trump lähetti lämpimiä terveisiä muslimeille

    6. Näytä lisää