Varpu, Vaula

Viihde

Tytöt, nyt saa pakahtua! One Direction tekee stadionkeikan Helsingissä!

Julkaistu:

One Direction
Tuhansien suomalaisten One Direction -fanien toiveisiin on viimein vastattu.
Maailman tämän hetken suosituin poikabändi One Direction saapuu Suomeen ensi kesänä.

Yhtyeen suosio on ollut Suomessakin niin vankka, että kiihkeät, pääosin nuorista naisista koostuvat fanit ovat jopa järjestäneet kampanjoita
yhtyeen Suomeen saamikseksi.

One Directionin kiinnostavuuteen uskotaankin vankasti, sillä keikkapaikaksi poikabändille on varattu Helsingin olympiastadion.

Keikka järjestetään 27. kesäkuuta ja lipunmyynti käynnistyy lauantaina 1. marraskuuta klo 09 Lippupalvelussa, Live Nation tiedottaa.

Faneille suunnattu ennakkomyynti alkaa jo aiemmin bändin Facebook-sivulla.

Suomessa keväällä 2013 nähty hysteria teini-idoli Justin Bieberin vierailun ympärillä saattaakin hyvin todennäköisesti toistua moninkertaisena ensi kesänä.

Brittiläis-irlantilainen poikabändi One Direction nousi suosioon sijoituttuaan kolmannelle sijalle Britannian X-Factorissa vuonna 2010.

Harry Stylesin, Niall Horanin, Zayn Malikin, Liam Paynen ja Louis Tomlinsonin muodostaman yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat
What makes you beautiful, One Thing, Best song ever ja Story of my life.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Tältä näyttää Ellen Jokikunnaksen tuore aviomies Jari – ihana tunnelmakuva

    3. 3

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    4. 4

      Autoliitto tyrmää Trafin verolaskelmat – ”eiväthän ihmiset osta autoja sillä silmällä...”

    5. 5

      Venäjän maahanlaskujoukkojen komentaja vakavassa kolarissa – hurja video autokolonnan riskiohituksesta julki

    6. 6

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    7. 7

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    8. 8

      Virkamiehet haluavat lopettaa metsästä löytyneen Pirkko-ilveksen

    9. 9

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    10. 10

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    4. 4

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    5. 5

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    6. 6

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    7. 7

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    8. 8

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    9. 9

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    10. 10

      Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuella – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Tältä näyttää Ellen Jokikunnaksen tuore aviomies Jari – ihana tunnelmakuva

    3. 3

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    4. 4

      Autoliitto tyrmää Trafin verolaskelmat – ”eiväthän ihmiset osta autoja sillä silmällä...”

    5. 5

      Venäjän maahanlaskujoukkojen komentaja vakavassa kolarissa – hurja video autokolonnan riskiohituksesta julki

    6. Näytä lisää