Ilpo, Tuure

Viihde

Valikko

Duudsonit paloivat loppuun – ”Vaihtoehtona oli lopettaminen”

Duudsonit kävivät yhdessä läpi "myllytyksen".
Elettiin vuotta 2011. Duudsonit olivat tulleet tiensä päähän: takana oli epäonnistunut yritys valloittaa maailma Dudesons in America -ohjelmalla, jonka MTV päätti lopettaa. Kaikki neljä miestä olivat loukkaantuneet jälleen kerran vakavasti ja ideat sekä rahat olivat lopussa. Duudsoneiden ohjelmien katsojaluvut olivat pohjamudissa, niin maailmalla kuin Suomessakin.

- Kyllä me oltiin siinä vaiheessa aika loppuun palanut porukka, Jarno ”Jarppi” Leppälä toteaa IS:lle tiistaina tuoreen kirjan julkaisutilaisuudessa.

Miehet kertovat synkistä vuosista tiistaina julkaistussa Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin -kirjassaan.

"Vaihtoehtona lopettaminen"

Vuosikausia eteenpäin puskeneet miehet eivät olleet pysähtyneet hetkeksikään miettimään, mitä kaikkea he ovat saavuttaneet uransa aikana. Miesten välit olivat välillä jopa kiristyneet, kun työnjaosta oli epäselvyyksiä.

Nelikko aloitti yhdessä niin sanotun "myllytyksen" tuottaja Marko Kulmalan johdolla. Nelikko mietti, mitä he haluavat elämältään, ei vain Duudsonien tulevaisuudelta.

- Vaihtoehtona oli Duudsoneiden lopettaminen. Kävimme läpi, että pidetäänkö tauko vai jatketaanko, Jarno Laasala kertoo hetkestä, kun porukalla ei ollut enää mitään annettavaa viihdeteollisuudelle.

Yhteinen sukeltaminen syviin vesiin tuli tarpeeseen. Lopulta prosessi kesti vuoden. Sinä aikana miehille selkeni, etteivät he voi jatkaa vanhalla tiellä, vaan eteenpäin on mentävä. Tuloksena on herkempi ja syvällisempi Duudsonit, jotka keskittyvät tekemään ohjelmia myös perheen pienimmille. Aiemmin miehet olivat vain stunttimiehiä, nyt he ovat mukana persoonillaan.

- Lähdimme avaamaan minkälaisia me olemme, mitkä meidän juuret ovat ja mitä me haluamme tehdä. Haimme motivaatiota ja inspiraatiota. Aloimme kasailla sitä palapeliä uudelleen ja siinä prosessissa me tutustuttiin uudelleen toisiimme, Jukka Hildén kertoo muutoksesta.

Uusi suunta

Väsyneet miehet tekivät paljon töitä selvittääkseen, mihin suuntaan he haluavat mennä.

Epäonnistumisista ja epävarmuudesta huolimatta Duudsonit ovat jatkaneet työskentelyä yhdessä. Hyvällä hengellä ja bisnesvaistolla varustettujen miesten haaveena on edelleen, ei enempää tai vähempää, kuin maailmanvalloitus. Tuotantoyhtiö Rabbit Films ottaa seuraavan askeleen kansainvälistymisessä, kun yritys avaa Los Angelesin toimiston helmikuussa 2015. Toimistoa lähtevät johtamaan Jukka ja Jarno.

- Ei ole ongelmaa, jota ei olisi ratkaistu. Tosiasiassa me ei olla hirveän haavoittuvaisia. Ei, vaikka olemme itkeneet ruudussa, Jarno tiivistää kirjassa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  3. 3

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  6. 6

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  7. 7

    Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

  8. 8

    Tästä eivät asut enää niukemmaksi muutu: Jennifer Lopez, 47, purjehti punaiselle matolle lähes kaiken paljastavissa hepeneissä

  9. 9

    Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

  10. 10

    Kuplavedet voivat vahingoittaa hampaita pahemmin kuin mehut ja viinit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  3. 3

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  4. 4

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  7. 7

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  8. 8

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  9. 9

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  10. 10

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  5. 5

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  3. 3

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  6. Näytä lisää