Kuisma

Viihde

Mystinen sairaus ja poika nimeltä Rock - tiesitkö näitä asioita Kurresta? Lue avoin haastattelu

Julkaistu:

Kurre 50 vuotta
50 vuotta maanantaina täyttänyt Kurre kertoo IS:n haastattelussa muun muassa mystisestä sairaudestaan, unelmastaan saavuttaa laulajana kansainvälinen läpimurto, Rock-poikansa nimen taustoista sekä uran vaikeista hetkistä.
Vuonna 1991 Syksyn sävel -voiton myötä - kuin yhdessä yössä-– suureen suosioon noussut laulaja Kurre, eli Kurt Westerlund, täytti maanantaina 6. lokakuuta 50 vuotta.

Laulu-uran lisäksi liike- ja urheiluelämässä menestynyt Kurre muisteli IS:lle menneitä sekä tulevaisuuden suunnitelmistaan.

- En oikein itsekään usko, että täytän 50 vuotta. Se on jotenkin utopistinen juttu. Pidän itseäni 35-vuotiaana. Teen mielestäni nuorekkaita juttuja ja nuorekasta työtä, joten tuntuu, että tämä on ikä on kuin painovirhe, Kurre sanoo iästään.
 
Uran hullut vuodet ja burn out

Kurren laulu-uran suosio oli huipussaan 1990-luvun alkupuolella sen jälkeen, kun hän voitti Syksyn sävelen kappaleella Jäit sateen taa.

- Syksyn sävel -voitto nosti mut tähdeksi yhdessä yössä. Olihan se huikeaa, kun yhtäkkiä naisia oli niin paljon kuin vain olisi pystynyt käsittelemään. Olihan se fanitus nuorelle miehelle huima kokemus. Olin Syksyn sävel -voiton jälkeen vuoden aikana varmasti 50 eri tv-ohjelmassa.

- Olin silloin supersuosittu tässä maassa. Villeimpinä vuosina kadulla kävellessä mun piti peittää kasvoni, jotta sain olla rauhassa. Mutta mulla ei ole koskaan omasta mielestäni noussut kusi päähän. Mulla ei ole ollut mielestäni aihettakaan siihen.

Vuonna 1992 Kurren tuleva vaimo Kirsi Syrjänen puolestaan valittiin Miss Suomeksi. Pari tapasi syksyllä 1992 ja siitä eteenpäin heidän elämänsä Suomen tunnetuimpana pariskuntana oli yhtä hullunmyllyä.

- Ei me oikein missään saatu olla rauhassa. Joinakin päivinä mun poikamiesboksin edessä oli paparazzeja.

Julkisuus ja hurja keikkatahti vaativat kuitenkin Kurrelta veronsa.

- Mulle tuli ihan selkeä burnout. Tein 150 keikkaa vuodessa ja sitten vielä juhlittiinkin paljon. Ehkä luulin olevani Teräsmies. Olin aika kuitti suomeksi sanottuna, koska en ehtinyt nukkua lainkaan. Ehdin vain vaihtaa paitaa.
 
Suosion loppu

- Se pudotus on huikee. Jonain päivänä 1990-luvun lopussa huomasin, että enää mun biisit ei soi samalla tavalla kuin ne aikanaan soi. Se herätti minut ja vuoden ajaksi painoin pääni pensaaseen siitä, että miksi niin kävi.

- Mutta käytin sen energian päivätyöhöni. Eihän sitä tiedä, että jos mulla ei sitä päivätyötä olisi, niin olisiko musta tullut alkoholisti. Että miten olisin sitä surrut? Mutta tietenkin myös perhe ja lapset ovat pitäneet mua kaidalla tiellä.
 
Comeback – ja kansainvälinen läpimurto?

Kurre julkaisi 50-vuotispäivänsä kunniaksi comeback-albumin Suuri mahdollisuus, jonka hän on tehnyt yhteistyössä Maki Kolehmaisen kanssa. Yksi albumin kappaleista on englanninkielinen The Moment of Truth, joka on Kurren mukaan ensiaskel kohti kansainvälistä läpimurtoa.

- Makin kanssa meillä syntyi idea, että tekisimme musiikkia myös englanniksi, koska mulla on kuitenkin vahva englannin kieli. Ja mulla on aina ollut haaveena se, että mä breikkaan Suomen rajojen ulkopuolella.

- Mulla on ollut aina haaveena, että mun nimi on USA:n Billboard-listalla. Ja kyllä mä edelleen uskon siihen. Tällä levylläkin on isoja balladeja sekä hieman popimpaa materiaalia, ja ne voisivat hyvin soveltua myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

Kurren mukaan kansainvälinen levytyssopimus oli lähellä jo vuonna 2000, kun hän tapasi Gloria Estefanin managerinakin tunnetun Ira Abramsin.

- Olimme todella lähellä, että hän olisi saanut diilin erään lattarilevy-yhtiön kanssa, mutta silloin se ei onnistunut. Mutta nyt olen paljon kypsempi ja kokeneempi. Ja mulla on nyt paljon parempia biisejä ja mulla on ääni paljon paremmassa kunnossa.

- Olen periksi antamaton jätkä – vaimokin sanoo, että Kurre menee vaikka kiven läpi. Ja nyt, kun olen saanut päähäni tämän rajojen ulkopuolelle menemisen, niin se on mun seuraava iso tavoite.
 
Las Vegas

Las Vegasista on tullut Kurren toinen koti. Hän on vieraillut uhkapelin ja glamourin kehdossa yli 50 kertaa ja käy siellä vuosittain useita kertoja.

- Las Vegas on ollut mulle aina henkireikä. Olin siellä ensi kertaa vuonna 1980, kun olin Montanassa vaihto-oppilaana. Jäi silloin siihen koukkuun. Se on sellainen levottoman ihmisen mekka, mun pää lepää siellä. Saan sieltä paljon inspiraatiota ja ostan sieltä kaikki esiintymisasuni ja pukuni. Siellä on myös maailman parhaat ravintolat. Vegas on todellista Hollywoodia.
 
Mystinen sairaus

- Olen taistellut viimeiset puolitoista vuotta terveyteni kanssa. Mulla on ollut mystisiä kipuja, sellaista pakottavaa jumitusta vasemman lonkan seudulla, joka alkoi puolitoista vuotta sitten. Välillä mun vasen jalka on niin puutunut, etten mä tunne sitä.

- Mut on magneettikuvattu kolme kertaa ja tehty kaikki mahdolliset verikokeet, eikä mikään lääkekään siihen ole auttanut. Mutta liikkuminen onneksi auttaa siihen, vaikka kivut vievätkin välillä yöunia ja haittaavat liikkumista.

-  Mutta kyllä tämänkin kanssa voi elää. Ei se mikään kuolemantauti ole, näin mulle on sanottu. On ihmisillä vaikeampiakin sairauksia.

Ilkeä kritiikki

Kurrelle on satanut runsaasti haukkuja ja ilkeämielistä palautetta sen jälkeen, kun hän julkaisi 2011 presidentinvaalien jälkeen Kuuden vuoden kuuliaisuus -kappaleen. Presidentti Sauli Niinistön kunniaksi tehty biisi toi Kurrelle runsaasti kuraa niskaan.

- Kyllähän se nöyränä piti, kun luin kaikkia niitä kommentteja ja haukkuja. Mutta tekisinkö sen uudestaan - totta hemskutissa! Mitä tahansa tekeekin, aina toiset haukkuu ja toiset kiittää.

Miten suhtaudut vastaanottamaasi naureskeluun ja haukkuihin?

- Pakko sanoa, että ei mua enää tänä päivänä hetkauta yksikään kommentti. Vaikka joku tulisi nyt sanomaan jotain negatiivista päin naamaa, mua se ei hetkauttaisi. Jos laittaisin aina pääni puskaan, sitten voisin saman tien lopettaa musan tekemisen ja muuttaa Bahamalle tai Vegasiin piiloon.

Poika nimeltä Rock

Kurrella ja hänen vaimollaan Kirsi Syrjäsellä on kaksi lasta, 14-vuotias tytär Isabella ja 11-vuotias poika Rock.

Miksi pojan nimeksi tuli Rock?

- Sanoin aikanaan Kirsille, että haluan pojan nimeksi Rock – että se on pojalle hyvä, persoonallinen nimi. Varsinkin, kun poika sai vielä alkunsa Vegasissa. Tänä päivänä on vain hyvä, että on nimi, joka eroaa muista. Ja pakko sanoa, että poika on ylpeä nimestään.

- Nimi ei meinannut mennä ensin läpi nimilautakunnassa, ja jouduin käymään siitä pitkään vääntöä. Lopulta sain vakuutettua lautakunnan, että kyseessä ei ole mikään vitsi, kun uhkasin, että käyn tekemässä sen ulkomailla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

    3. 3

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    4. 4

      Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

    5. 5

      Anni Hautala julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Niko Kivelän kanssa – ”Komia pari”

    6. 6

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    7. 7

      Sanna, 21, kuihtui syömishäiriössä vain 34-kiloiseksi: ”Näen kuvassa luurangonlaihan ja surullisen tytön”

    8. 8

      WP: Venäjä testasi mannertenvälistä ballistista ohjusta – osui kohteeseen Kazakstanissa

    9. 9

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    10. 10

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    4. 4

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    5. 5

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    6. 6

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    7. 7

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    8. 8

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    9. 9

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    10. 10

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

    3. 3

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    4. 4

      Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

    5. 5

      Anni Hautala julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Niko Kivelän kanssa – ”Komia pari”

    6. Näytä lisää