Alvar, Auno

Viihde

Illalla televisiossa: Uskomatonta! Muskelielokuva, johon Iso-Arskan muskelit olivat jopa liian isot

Julkaistu:

Tv-tärpit
Uskoisitko, että Conan – barbaari -elokuvaa varten Arnold Schwarzenegger joutui jopa keventämään treeniohjelmaansa?
Conan – barbaari, MTV3 klo 22.35
Conan – barbaari (1982) oli Arnold Schwarzeneggerin ensimmäinen suuren budjetin Hollywood-tuotanto. Mr. Olympianakin palkittua miestä tuskin värvättiin leffaan pelkkien näyttelijäntaitojensa tähden.

Robert E. Howardin 1930-luvulla luomaan hahmoon perustuvalla elokuvalla oli kuitenkin kunnianhimoisia tavoitteita. Esimerkiksi fantasiamaailman yksityiskohtiin ja miekkataisteluiden harjoitteluun käytettiin paljon aikaa.

Taistelukohtauksissa ilmeni kuitenkin yllättävä ongelma. IMDB.com-sivuston mukaan Schwarzeneggerin suuret käsivarsilihakset haittasivat miekankäyttöä, ja kerrotaan, että Mr. Olympia joutui keventämään omaa lihastreeniohjelmaansa kuvausten ajaksi.

Kulttielokuvaksi noussut leffa menestyi hyvin lippuluukuilla ja sai jatko-osan Conan – Hävittäjä (1984). Conanista tehtiin myös tv-sarja ja vuonna 2011 vielä uusintaversio.

Nyt suunnitteilla on jälleen uusi Conan-elokuva, jonka tuotanto tiettävästi alkaa ensi vuonna. Pääosaan kaavaillaan – uskomatonta kyllä – jälleen Schwarzeneggeria.

– Kun kuvaamme Legend Of Conan -elokuvan, olen 68-vuotias, ex-kuvernööri sanoi viime keväänä Daily Mail -lehdelle.

– Taitaa olla ensimmäinen kerta elokuvahistoriassa, kun studio pyytää tämänikäisen miehen takaisin action-elokuvan jatko-osaan. Uusiin Bondeihin ja Batmaneihinkin halutaan aina nuori tyyppi.

Ainakaan Schwarzeneggerin lihasten ei enää pitäisi haitata roolityötä.

Posse, MTV3 klo 20.05
Aku Hirviniemi, Jaakko Saariluoma ja Duudsonit yhdistävät voimansa uudessa live-show’ssa. Puolentoista tunnin lähetyksessä nähdään myös nauhoitettuja osioita, joissa kaverit esimerkiksi kilpailevat kerrostalon asuntojen suihkuun pääsemisessä. Myös vierailevat julkkikset joutuvat suorittamaan erilaisia stunt-haasteita, osa vaarallisiakin.

Iskelmä-Suomi: Kuningattaret, Teema klo 20.00
Muun muassa Paula Koivuniemen ja Katri Helenan uran vaiheita kerrataan tänään Iskelmä-Suomi-sarjan toisessa jaksossa. Suosittu sarja nähdään nyt Teemalla uusintana.

Hjallis, MTV3 klo 21.30
Hjallis Harkimon vieraaksi saapuu kokoomuksen puoluesihteerin tehtävät jättävä Taru Tujunen. Miksi Tujunen kyllästyi politiikkaan?

Mies ja alaston ase, Nelonen klo 21.30
Illan toinen kulttielokuva Conanin ohella on David Zuckerin ohjaama poliisiparodia. Leslie Nielsenin huikean roolisuorituksen ohella leffasta muistetaan sen sivuosassa itseään jatkuvasti telova O. J. Simpson. Simpson todettiin syyttömäksi vaimonsa murhaan 1995, mutta tuomittiin 2008 syylliseksi aseelliseen ryöstöön. Simpson istuu parhaillaan 33 vuoden tuomiotaan vankilassa.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    2. 2

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    5. 5

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    6. 6

      179 Finnairin matkustajaa jäi jumiin Maltalle teknisen vian vuoksi – ”Monella on huomenna työpäivä”

    7. 7

      Taas uusi protesti Trumpia vastaan, myös NHL-tähti sivalsi presidenttiä

    8. 8

      Näin paljon poseerauksella voi huijata: Miss Plus Size -Marjaana paljasti kurvinsa kuvaparissa – ”Kuvien välissä 10 sekuntia”

    9. 9

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    10. 10

      Seinäjoen kaaharin autosta löytyi suuri määrä huumeita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    6. 6

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    7. 7

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    8. 8

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    9. 9

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    10. 10

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    2. 2

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    5. 5

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    6. Näytä lisää