Hemmo, Hemminki

Viihde

Valikko

Illalla televisiossa: Miksi Paula, 35, ei kykene siivoamaan kotiaan? "Kaikki energia menee"

Paula Tilli sai Asperger-diagnoosin vasta aikuisiällä. Se selitti viimein, miksi moni tavalliseen elämään kuuluva asia oli tuntunut hänestä ylipääsemättömän vaikealta.
Inhimillinen tekijä, TV1 klo 22.00
Paula Tilli, 35, osaa seitsemää kieltä, mutta joutui jäämään jo parikymppisenä eläkkeelle. Hän oppi lukemaan kolmivuotiaana, mutta yhdellä jalalla hyppiminen oli hänelle lähes mahdotonta. Hän on kirjoittanut ja julkaissut kirjan, mutta ei pysty siivoamaan kotiaan ilman apua.

Paulalla on Aspergerin syndrooma, joka näkyy monenlaisina käytännön vaikeuksina. Kotitöissä häntä auttaa kodinhoitaja.

- Minä teen sellaisia asioita manuaalisesti, joita muut tekevät automaattisesti. Siivoamiseen liittyy tuhat eri vaihetta ja valintaa: otanko imurin vai mopin, mistä aloitan, mihin laitan tavarat. Minun on ajateltava ne yksitellen, Paula kertoi viime keväänä Helsingin Sanomissa.

Paulan täytyy täytyy keskittyä jokaiseen liikkeeseen erikseen.

- Pystyn tekemään vain yhden asian kerrallaan, ja kaikki energia menee siihen, hän sanoo tämän illan Inhimillisessä tekijässä.

Nykyään Paula Tilli kiertää luennoimassa Aspergerin syndroomasta, koska haluaa purkaa siihen liittyviä ennakkoluuloja.

- Me Asperger-henkilöt olemme tosi erilaisia keskenämme. Jos joku pystyy esimerkiksi käymään töissä, se ei tarkoita, että kaikki pystyvät.

Vapun valtakunta, MTV3 klo 18.30
Päivän teemana ovat lapset. Vappu Pimiän kanssa kokkailemaan saapuu koomikko Janne Kataja kahden tyttärensä kanssa.

Vain elämää: Paula Vesalan päivä, Nelonen klo 20.00
Jos aiot katsoa tänä syksynä vain yhden Vain elämää -jakson, katso tämä! Paula Vesalan hienot sanoitukset PMMP:n kappaleisiin saavat aivan uuden elämän Toni Wirtasen, Jenni Vartiaisen, Elastisen, Samuli Edelmannin ja Paula Koivuniemen tulkitsemina. Vesa-Matti Loirin versio eräästä epätodennäköisestä biisistä saa Vesalan lähes putoamaan tuolilta – ja varmasti monet katsojatkin. Lue lisää Paula Vesalan päivästä täältä!

Hjallis, MTV3 klo 20.05
Harry ”Hjallis” Harkimon nimeä kantava talk show palaa ruutuun. Tällä kaudella ruudussa nähdään vain yksi vieras kerrallaan. Ensimmäisenä Hjalliksen grilliin astuu kiekkotähti Teemu Selänne. Lähetys on nauhoitettu ennen Teemun lähtöä Amerikkaan.

2001 – Avaruussekoilu, Fox klo 21.55
Leslie Nielsen ja kumppanit parodioivat Stanley Kubrickin tieteisklassikkoa 2001: Avaruusseikkailu.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.
  • TV-lehti
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  2. 2

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  3. 3

    Koiviston hautajaisissa esiintyy joukko kotimaisia huippuartisteja – siunaustilaisuus alkaa Surusoitolla

  4. 4

    90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

  5. 5

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  6. 6

    Saara Aallon viehkeä yllätys Ahtisaarelle – lauloi kuin Marilyn: ”Paljon onnea, herra presidentti”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  9. 9

    Jari Kurri latasi poikkeuksellisen tiukkaa tekstiä Kanadan pelaajan tökeröstä tempusta: ”Kuvottavaa”

  10. 10

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  2. 2

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  3. 3

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  4. 4

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  5. 5

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  6. 6

    Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

  7. 7

    Sami Hedbergin jäähallikeikka sai rajua kritiikkiä yleisöltä – näin koomikko kommentoi esitystään

  8. 8

    Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

  9. 9

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  10. 10

    Hbl: Helsinkiläismies kuoli, mutta kukaan ei kertonut asiasta omaisille – selitys sai pojan tolaltaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  7. 7

    Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

  8. 8

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Ilmainen porno palaa televisioon

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  2. 2

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  3. 3

    Koiviston hautajaisissa esiintyy joukko kotimaisia huippuartisteja – siunaustilaisuus alkaa Surusoitolla

  4. 4

    90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

  5. 5

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  6. Näytä lisää