Kullervo

Viihde

Illalla televisiossa: Espanjalaiset sairaanhoitajat jättivät Suomen – "Kotkassa oli liian tylsää"

Julkaistu:

Tv-tärpit
Miksi espanjalaiset Itziar ja Celia eivät juurtuneet Suomeen, jossa vallitsee krooninen pula sairaanhoitajista?

Dokumenttiprojekti: Hoitajat, TV1 klo 21.30
Illan dokumentissa seurataan Itziaria ja Celiaa, jotka saapuvat Espanjan Bilbaosta Suomen Kotkaan paikkaamaan kroonista hoitajapulaa.

Aluksi kaikki sujuu. 24-vuotiaat tytöt oppivat suomea hyvin, työ vaikuttaa mukavalta ja talvinen Suomi ihanan eksoottiselta. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu yksinäisyys. Vuoden kuluttua tytöt päättävät lähteä takaisin Espanjaan.

Ylen sivuilla julkaistussa artikkelissaan dokumentin ohjaaja Raine Tiessalo pohtii, miksi pätevät ja mukavat hoitajat eivät juurtuneet Suomeen.

"Itziaria vaivasi yhä paheneva koti-ikävä. Celiaa häiritsi Kotkan pieni koko. Niin he sanoivat. Näkisin, että pohjimmainen syy oli kuitenkin se, että molemmat pettyivät sosiaaliseen elämäänsä perin pohjin", Tiessalo kirjoittaa.
 
"Käy sääliksi hankkeen puuhamiehiä ja -naisia, koska he yrittivät ja tekivät kaikkensa, jotta Itziarista ja Celiasta tulisi kotkalaisia. Kaikki oli muodollisesti hyvin niin työssä kuin työn ulkopuolellakin. Tämä riittäisi kelle tahansa keski-ikäiselle, perheelliselle maahanmuuttajalle. Mutta suurkaupunki Bilbaon välimerelliseen sykkeeseen tottuneiden naisten mielestä elämä Kotkassa oli yksikertaisesti aivan liian tylsää."

Kiiltokuvia, MTV3 klo 21.00
Katja Kallion käsikirjoittamassa uutuusdraamasarjassa nähdään komein tähtikattaus pitkään aikaan nähdään: Sinikka Sokka, Jonna Järnefelt, Kari-Pekka Toivonen, Anna-Leena Härkönen, Heikki Nousiainen, Anja Pohjola, Anneli Sauli... Erinin hittibiisi Vanha sydän saa uuden elämän sarjan tunnusmusiikkina. Ohjauksesta vastaa Toisen kanssa -sarjalla hurmannut Lauri Nurkse.

MOT: 100 000 naapuria lainassa, TV1 klo 20.00
Elintasokuilu on ajanut Suomeen melkein joka kymmenennen virolaisen. Onko Suomi työttömien naapureiden ja sosiaalituristien paratiisi?

Hulluna Saraan, Nelonen klo 21.00
Samuli Valkaman ohjaamaan komediaan saatiin värvättyä kansainvälinen tähti, kulttisarja Lostista tuttu Emilie de Ravin. Jenkkityttö sekoittaa sekä isän (Ville Virtanen) että pojan (Jussi Nikkilä) päät.

Retrolissun ysärit: Napa, TV2 klo 19.30 ja 22.45
Nostalgista 1990-lukua kertaavassa sarjassa pureudutaan tällä kertaa naparenkaaseen. Sellainenhan piti olla kaikilla.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Ota kantaa

Pitäisikö Suomeen palkata lisää hoitajia ulkomailta?

Kyllä 29% Ei 71%
Ääniä yhteensä 16299

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    3. 3

      Kommentti: Donald Trump teki yhden presidenttikautensa suurimmista virheistä – tyly hiljennysyritys epäonnistui täydellisesti

    4. 4

      Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

    5. 5

      Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

    6. 6

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    7. 7

      Seksi pitää Johannan pitkän suhteen kasassa vaikeinakin aikoina: ”Se on edelleen hemmetin hyvää”

    8. 8

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    9. 9

      Työkoneet jyräsivät lemmikkien haudat Oulussa – tietyömaan varrella avautuu lohduton näky

    10. 10

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    5. 5

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    6. 6

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    7. 7

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    8. 8

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    9. 9

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    3. 3

      Kommentti: Donald Trump teki yhden presidenttikautensa suurimmista virheistä – tyly hiljennysyritys epäonnistui täydellisesti

    4. 4

      Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

    5. 5

      Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

    6. Näytä lisää