Reija

Viihde

Loiri tunnustaa avausjaksossa: "Rakkauteni kohde ei kehdannut kulkea kanssani"

Julkaistu:

VAIN ELÄMÄÄ -AVAUSJAKSO
Kauan odotettu Vain elämää -sarjan uusi kausi alkaa vihdoin perjantaina Nelosella klo 20.
IS katsoi etukäteen koskettavan, kaksi tuntia pitkän erikoisjakson Vesa-Matti Loirista.

Mestari ottaa omaa päiväänsä viettämään tulleet vieraat vastaan jännittyneenä. Häntä lohduttaa se, että  Samuli Edelmannia jännittää vieläkin enemmän.

Paula Koivuniemi, Toni Wirtanen, Paula Vesala, Jenni Vartiainen ja Samuli Edelmann saapuvat Hirvensalmelle.

- Tänään on mun päivä. Mä pelkään jo etukäteen, että tulen itkemään koko illan, kun olen tällainen liikuttunut ihminen, Loiri vitsailee ääni vapisten.

Vieraat sipaisevat alkudrinkit.

- Eihän tämä hyvää ole! Loiri heittää pilke silmäkulmassa.

Lounaspöydän ääressä kaikkia jännittää selvästi. Ensimmäinen kappale saa yleisön haltioihinsa, myös Loirin.

- Itkemään mä aloin, vaikka olisi pitänyt nauraa. Mä olin aivan varma, ettei tuota biisiä valitse kukaan. Se oli sankariteko, mutta sä nostit kaikkien rimaa korkealle, Loiri ylistää ensimmäistä laulajaa.

Vieraat kuuntelevat mestaria. Loiri kertoo tarinoita kappaleidensa takaa ja avautuu muun muassa muille kärsineensä aikoinaan pituudestaan.

- Mä olin helvetin lyhyt. Olin rakastunut yhteen tyttöön tai kahteenkin – eri aikaan. Kahdeksalta oli treffit Maunulassa, yhteentoista asti odotin sitä. Kysyin sitten koulussa, mikset sä tullut.

Tyttö paukautti tylysti:

- Hän sanoi, ettei kehtaa kulkea mun kanssa, kun olen päätä lyhyempi.

Loiri sanoo käyneensä pienen miehen kompleksin läpi.

- Armeijaan kun menin, sotilaspassissani luki 169 cm pituus. Kolmen kuukauden kuluttua pituus oli jo 183.

Vesala kysyy, tuliko Loirista sen jälkeen keikari.

- En ole koskaan luottanut itseeni. Aika moni mimmi on yllättänyt lopulta, hyväksymällä. En ole koskaan ollut keikari.

Katso koskettava ja lämminhenkinen, mutta myös hauska jakso ensi perjantaina klo 20 alkaen!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tinder-treffit keskeytyivät, kun nainen poistui vessaan – pian mies joutui syyttä yöksi putkaan

    2. 2

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Trump uhkasi YK:ssa tuhota tarvittaessa koko Pohjois-Korean – ”Rakettimies on suorittamassa itsemurhatehtävää”

    5. 5

      Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

    6. 6

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    7. 7

      Erikoiskoirat saivat hälytyksen Lintulan kadonneen nunnan etsintöihin

    8. 8

      Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

    9. 9

      Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

    10. 10

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    5. 5

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    10. 10

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    8. 8

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tinder-treffit keskeytyivät, kun nainen poistui vessaan – pian mies joutui syyttä yöksi putkaan

    2. 2

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Trump uhkasi YK:ssa tuhota tarvittaessa koko Pohjois-Korean – ”Rakettimies on suorittamassa itsemurhatehtävää”

    5. 5

      Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

    6. Näytä lisää