Marko, Markus, Markku

Viihde

Valikko

Viime kauden Tanssii tähtien kanssa -kärkikolmikko: Uusia kilpailijoita kävi sääliksi

Tanssii tähtien kanssa
MTV:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelman yhdeksäs kausi käynnistyy tänään.
Ensimmäinen jakso on nauhoitettu ennakkoon, ja siinä kurkistetaan ohjelman kulissien taakse. Jaksossa esitellään kaikki kymmenen tähtioppilasta ja vieraillaan ensimmäisissä tanssiharjoituksissa.

Lisäksi tavataan kilpailun tuomaristo, ja ääneen pääsevät myös viime kauden kolmen kärki. Kauden voittaja Raakel Lignell, sekä Harri Syrjänen ja Manuela Bosco muistelevat omaa aikaansa tanssiohjelmassa.

Harri Syrjänen kertoo seuranneensa uusien tähtioppilaiden julkistusta.

- Katsoin sitä kun ne julkistettiin ja silloinhan ne ei vielä tienneet mitä se tulee olemaan, että kuinka kivaa se on ja myös sitä millaista tuskaa se oppiminen välillä on.

- Tuli semmoinen, että vähän kävi niitä ehkä sääliksi. Mutta olin onnellinen niitten puolesta ja toivoin että ne oikeasti panee kaikki peliin, Syrjänen kuvailee tuntemuksiaan.

Myös Manuela Bosco muistelee, ettei vuosi sitten tiennyt ohjelman suuruutta.

- Ei sitä oikein vielä siinä vaiheessa tiennyt, tiesi että tämä on iso ohjelma ja tulee varmaankin ottamaan mukaansa, mutta silti oli semmoinen tosi piiperoinen olo.

Raakel Lignell kertoo, ettei ajatellut ohjelmaa kilpailuna.

- Haluaa oppia ja haluaa saada jatkaa, mutta ei sitä ajatellut kilpailuna, hän sanoo.

- Ei siellä mietitty että jos  pääsee jatkoon mulla on paremmat saumat ensi viikolla, Harri komppaa Raakelia.

Tanssii tähtien kanssa MTV-kanavalla sunnuntaina kello 20. Livelähetykset käynnistyvät viikon päästä sunnuntaina kello 19.10.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    5. 5

      Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

    6. 6

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    7. 7

      Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

    8. 8

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    9. 9

      Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

    10. 10

      Kolme uutta ministeriä, kokoomus ja perussuomalaiset jakavat salkkuja keskenään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    5. 5

      Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

    6. Näytä lisää