Mauno, Maunu

Viihde

Treenaa kuin Victoria's Secret -mallit! Näillä ohjeilla unelmakuntoon

Julkaistu:

Treenivinkit
Victoria's Secret -vaatemerkin malleina tunnetut kaunottaret paljastavat, millä keinoin he pitävät vartalonsa kunnossa.
Aftonbladet julkaisi Victoria's Secretin mallien harjoituskeinot, joilla mallikaunottaret pitävät itsensä kunnossa.

Amerikkalaismalli Lily Aldridge, 28, luottaa pilatekseen.

- Pilates vaikuttaa siihen, että keho voi hyvin. Kun olen olen käynyt pilateksessa, minusta tuntuu kuin olisin käynyt hieronnassa, Aldridge sanoo.

Adriana Lima, 33, ja Candice Swanepoel, 25, puolestaan harrastavat nyrkkeilyä.

Nyrkkeilyn avulla Adriana Lima esimerkiksi pääsi kuudessa kuukaudessa eron raskauskiloistaan.

- Kolme nyrkkeilytreeniä viikossa auttoi minua palaamaan entiseen kuntooni, Lima kertoo.

Candice Swanepoel käyttää apunaan nyrkkeilyn lisäksi myös kumista jumppanauhaa. Hän kertoo voivansa pitää sitä mukanaan mihin tahansa meneekin, mikä helpottaa treenirytmin ylläpitämistä.

Chanel Iman puolestaan suosii perinteistä kuntosalilla käyntiä. Siten hän on saanut itselleen hivenen enemmän lihaksia.

- Yritän saada hieman painoa juomalla proteiinipirtelöitä ja viettämällä paljon aikaa kuntosalilla. Siellä nostelen painoja personal trainerin ohjeistamana kolme kertaa viikossa.

Hollantilainen huippumalli Doutzen Kroes, 29, sen sijaan nyrkkeilee sekä harrastaa balettia. Baletissa häntä valmentaa Mary Helen Bowers, joka kuori näyttelijä Natalie Portmanista ballerinan elokuvaan Black Swan.

- Harjoittelen kolme-neljä kertaa viikossa. Treenit ovat raskaita ja ne keskittyvät reisiin, takapuoleen ja käsivarsiin. Jokaisen treenin jälkeen olen maitohapoilla, mutta se toimii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    3. 3

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    6. 6

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    9. 9

      Yle: Poliisi tutkii Turun puukotuksia terroritekona

    10. 10

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    3. 3

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    6. Näytä lisää