Mervi

Viihde

Tunnistatko? Näyttelijäkomistus ajoi päänsä kaljuksi ja tatuoi takaraivoonsa Elizabeth Taylorin kuvan

Julkaistu:

Muodonmuutos
Hollywood-tähti paneutuu tulevaan elokuvarooliinsa erityisen huolellisesti. Torstaina hän esitteli uuden tyylinsä Venetsian filmifestivaaleilla.
36-vuotias James Franco tunnetaan esimerkiksi rooleistaan Spider Man -elokuvissa. Franco näytteli myös James Deanin roolin tämän elämäkertaelokuvassa.

Tummista, paksuista hiuksistaan tunnettu Hollywood-komistus kohautti torstaina Venetsian elokuvafestivaaleilla, kun hän asteli punaiselle matolle täysin uudenlaisessa lookissa. Tuuheat hiukset olivat vaihtuneet kaljuun, Francon olemus oli tanakoitunut ja lisäksi hän oli kasvattanut viikset.

Varsinainen yllätys paljastui, kun kiinnitti huomiota näyttelijän takaraivoon: siihen oli tatuoituna Elizabeth Taylorin ja Montgomery Cliftin kasvokuvat.

Taylor ja Clift näyttelivät yhdessä vuonna 1951 ilmestyneessä Paikka auringossa -elokuvassa, ja tatuointiin oli otettu mallia elokuvan tiimoilta otetusta potretista.

James Francon uudistunut ulkonäkö ei kuitenkaan ilmeisesti ole pysyvä. Muodonmuutos on Daily Mail -sivuston mukaan tehty tähden tulevaa Zeroville-elokuvaa varten. Elokuva perustuu Steve Ericksonin vuonna 2007 kirjoittamaan teokseen.

Daily Mailin mukaan tatuointi ei ole pysyvä.

Näyttelijä lisäsi myös Instagram-tililleen kuvat muodonmuutoksestaan. Tiistaina julkaistussa kuvaparissa ensimmäisessä Francon hiukset ovat yhä tallella, mutta seuraavassa pää on jo ajettu kaljuksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Valmistautukaa ZEROVILLEEN, kuuluu kuvateksti vapaasti suomennettuna.

Katso kuvat Francon Instagram-tililtä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  2. 2

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  3. 3

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  4. 4

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  5. 5

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  6. 6

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  7. 7

    Hollywood-tähti syyttää videolla Venäjää sodanjulistuksesta Yhdysvalloille – Kreml: ”Tunteikas ja itseään ylentävä”

  8. 8

    Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

  9. 9

    Bussiyhtiö Nobinan työnseisaus alkamassa, vaikutusten laajuudesta ei vielä tietoa – tieto HSL:lle yllätyksenä

  10. 10

    Ulosmarssi katkaisee monta bussilinjaa torstaina – katso tästä tuleeko reitillesi muutoksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  2. 2

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  3. 3

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  4. 4

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  5. 5

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  6. 6

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  7. 7

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  8. 8

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  9. 9

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  10. 10

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  2. 2

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  3. 3

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  4. 4

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  5. 5

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  6. Näytä lisää