Jyrki, Jyri, Jori

Viihde

Valikko

Vieno Kekkonen: "Olen aina jumppatunnin vanhin!"

suosikkilaulaja
Vieno Kekkonen tuntee itsensä ikävuosiaan nuoremmaksi. On vaikea uskoa, että upea laulajatar täyttää jo 80-vuotta.
Helmikuussa tulee kuluneeksi tasan 60 vuotta Vieno Kekkosen ensimmäisestä levytyksestä. Kappale oli nimeltään Nukkumatti.

Juhlavuoden kunniaksi hän on tekemässä levyä, johon tulee uusia kappaleita ja aikoinaan televisio-ohjelmissa kuultuja lauluja.

- Siitä olen iloinen, ettei äänessäni ole mikään muuttunut, Vieno Kekkonen toteaa, sillä laulamisen lopettaminen olisi hänestä kamalaa.

Erityisen ilahtunut hän oli, kun laulupedagogi Ritva Eerola totesi, ettei ikä kuulu hänen äänessään.

- Käyn edelleen laulutunnilla, sillä tässä ammatissa ei tule koskaan valmiiksi.

Kaksirivistä haitaria hän opetteli soittamaan, kun virallinen eläkeikä alkoi.

- Kun olin kesällä mökillä, pääsin kasvattamaan kynsiä. Jos soitan haitaria, kynnet täytyy pitää nysänä, hän kertoo haitarinsoiton epänaisellisesta puolesta.

Ulkonäöstä huolehtiminen kuuluu esiintyvän taiteilijan elämään, mutta kauneusleikkauksiin Kekkonen ei lähtisi. Eikä kyllä ole syytäkään.

- Luomiani nostettiin joskus viisikymppisenä, muuta en ole tehnyt, Vieno Kekkonen vetää luulot pois niiltä, jotka kuvittelevat hänen hankkineen nuorekkuutta plastiikkakirurgilta.

Vieno Kekkosen avioliitto Sanoma Magazines Finlandin kustannusjohtajana työskennelleen Eero Saurin kanssa on jo 50 vuoden ikäinen. Yhteistä aikaa he viettävät usein kesämökillään Pohjois-Ruotsin Pajalassa.

- Pajalassa harrastan tunturivaellusta, elämäni on siellä ihan erilaista, Kekkonen kertoo.

Liikunta on tärkeä osa Kekkosen elämää. Ohjatuilla salitunneilla hän käy kolme, neljä kertaa viikossa.

- Ja aina olen jumppatunnin vanhin! Pace on helppoa, mutta joillakin muilla tunneilla olen miettinyt, selviänkö tästä hengissä, Vieno Kekkonen nauraa.

Vuosi sitten Kekkonen meni lääkäriin ihmettelemään, miksi hän hengästyy liikuntatunneilla. Lääkäri totesi: Senkun jatkat hyppimistä.
Kun mitään vaivaa ei löytynyt, Vieno Kekkonen kysyi, että kai hänellä sentään on osteoporoosi.

- Sitäkään ei ollut. Tytär kehotti etsimään netistä jonkun sairauden, Vieno Kekkonen nauraa itselleen.

Isän kuolema pysäytti

Hänen pitkän elämän surullisin muistonsa on oman isän kuolema jatkosodassa. Vieno Kekkonen oli kuusivuotias, ja joutui viemään yksin suruviestin isovanhemmilleen, koska äiti oli kiinni sisarusten hoitamisessa.

- Kun muutin Helsinkiin, katsoin jatkuvasti, kuka on isän näköinen. Kun sain ensimmäisen auton, ajattelin, että näkisipä isä nyt tämän, Vieno Kekkonen muistelee.

Vielä enemmän isällä olisi ihmettelemistä, jos hän nyt näkisi tyttärensä, joka lähtee edelleen innolla pace-jumppaan, keikoille ja uutta levyä tekemään.

- Toivon, että voin vielä laulaa kauan, mutta huomisesta ei tiedä kukaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

  2. 2

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  3. 3

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  4. 4

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  5. 5

    Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

  6. 6

    Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

  7. 7

    Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

  8. 8

    Kolari vei 2-vuotiaan hengen Lammilla – palomestari IS:lle: Alueella oli varoitus huonosta ajokelistä

  9. 9

    Omakotitalo tuhoutui palossa Lopella

  10. 10

    Madonluvut suomalaisten suunterveydestä: ”Niin paljon märkiviä hampaita, ettei niitä voi paikallispuudutuksessa hoitaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

  2. 2

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  3. 3

    Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

  4. 4

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  5. 5

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  6. 6

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

  7. 7

    15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

  8. 8

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  9. 9

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  8. 8

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  9. 9

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

  2. 2

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  3. 3

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  4. 4

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  5. 5

    Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

  6. Näytä lisää