Alma

Viihde

Valikko

Suomalaislaulajatar joutui hyväksikäytön uhriksi teininä: "Syytin itseäni pitkään"

Julkaistu:

Laulaja Salla-Marja Hätinen joutui hyväksikäytön uhriksi teini-ikäisenä. - Meni vuosia ennen kuin ymmärsin, ettei se ollut minun syyni.
Laulaja Salla-Marja Hätinen sanoo tuskin koskaan pääsevänsä kokonaan yli sen kesäpäivän tapahtumista.

Nyt parikymppinen Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen laulaja oli tuolloin hento ja vaalea teinityttö, joka oli tutustunut aikuiseen nuoriso-ohjaajamieheen. Salla-Marja koki saaneensa tästä luottoystävän.

-
Hän oli minulle kuin veli tai isä - luotettava mieshahmo. Meillä klikkasi tosi hyvin, ja uskalsin puhua hänelle lähes kaikesta, Salla-Marja kertoo.

Nuori tyttö ei osannut epäillä mitään, kun häntä reilusti vanhempi mies pyysi Salla-Marjaa luokseen käymään.

- Se ei tuntunut yhtään kummallisemmalta kuin kaverin luo meneminen.

Aluksi kaikki meni normaalisti, ja mies ja Salla-Marja juttelivat niitä näitä.
Mutta hiljalleen mies alkoi lähennellä Salla-Marjaa vaivihkaa.

- Hän alkoi kosketella minua olkapäästä ja polvesta - jatkaen juttelua kuitenkin täysin normaalisti. Hän jatkoi koskettelua koko ajan pidemmälle kuin siinä ei olisi mitään väärää, ja pian vaatteitakin oli hänen mielestään liikaa päällä.

Mitä pidemmälle mies eteni, sitä enemmän lukkoon Salla-Marja meni.
Hän ei osannut eikä uskaltanut tehdä mitään - saati laittaa miehelle vastaan.

- Se oli ensimmäinen kokemukseni miehen kanssa olemisesta, ja olin tilanteessa kuin halvaantunut. En osannut sanoakaan mitään. Hän vain pakotti minua koskettelemaan itseään, Salla-Marja muistelee.

Jossain vaiheessa totesin, että mitä enemmän pystyn olemaan tässä mukana, sitä nopeammin pääsen hänen asunnostaan ulos. Mies oli kaksi kertaa minun kokoiseni, joten siinä ei hurjan pieni, 150-senttinen tyttö voinut mitään. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta estää yhtään mitään.

Kun tilanne oli ohi, pääsi Salla-Marja lopulta lähtemään pois miehen luota.

- Olin siinä tilanteessa ja sen jälkeenkin vain täysin lukossa - ihan tunteettomana. Mikään ei tuntunut oikein miltään, pitkään aikaan sen jälkeenkään. Seuraavat päivät menivät aivan sumussa, enkä muista niistä oikein mitään.

Meni pari viikkoa, ennen kuin Salla-Marja uskalsi puhua asiasta kellekään. Hän ei juurikaan syönyt tai nukkunut, koska hänen oli vaikea olla.

Lopulta, kun huolestunut äiti vei hänet sairaalan päivystykseen, Salla-Marja uskalsi kertoa tapahtuneesta lääkärille. Hän pääsi hoitoon psykiatriselle osastolle ja tapahtuneesta tehtiin rikosilmoitus.

Mutta koska todisteita ei ollut riittävästi, syytettä ei koskaan nostettu, ja mies sai jatkaa töitään.

- Minua suututtaa mielettömästi, että hän edelleen tekee nuorisotyötä. Tiedän, etten ole hänen ainoa uhrinsa, mutta silti hän saa jatkaa työtään nuorten parissa.

Salla-Marjan
oma toipuminen oli hidasta.

- Syytin itseäni todella pitkään - jopa vuosia. Koin, että se oli jotenkin minun vikani, että olin luottanut häneen ja antanut sen kaiken tapahtua.

Eikä hän vieläkään ole päässyt tapahtuneesta täysin yli.

- Se muutti minua ehdottomasti monin tavoin. Se muisto ei koskaan tule lähtemään minusta pois.

- Meni monta vuotta ennen kuin sain iskostettua päähäni, ettei se ollut minun syyni, koska olin silloin lapsi ja hän oli aikuinen. Se, etten osannut tehdä tilanteessa mitään, ei ollut minun vikani, vaan sen aikuisen olisi pitänyt tietää.

Tapahtuneella on ollut selkeä vaikutus myös Salla-Marjan ihmissuhteisiin sekä omaan seksuaalisuuteen.
Sen jälkeen on ollut todella vaikea luottaa kehenkään - etenkin suhteessa.

- Koin myös pitkään, etten ole seksuaalinen ollenkaan enkä halunnut kokea enää mitään sellaista uudestaan.

Musiikki on ollut Salla-Marjalle keino käsitellä tapahtunutta. Ja osin siksi hänen Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeensä debyyttialbumilla on kappalekin liittyen tapahtumiin. Kappaleen nimi on
Mitä ikinä haluat.

Mitä haluat sanoa nuorille, jotka ovat kokeneet saman kuin sinä?

- Se ei ole ikinä uhrin syy. Se ei vain ikinä ole niin. Eikä kenenkään tarvitse olla yksin tämän asian kanssa. Aina löytyy apua.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  2. 2

    Kommentti: Ferrari-tallin toiminta pudotti Räikkösen kakkoseksi Monacon F1-kisassa

  3. 3

    Kimi Räikkönen erittäin pettynyt: ”Ei tunnu kauhean hyvältä”

  4. 4

    Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

  5. 5

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  6. 6

    Sebastian Vettel kertoo: tähän Monacon F1-voitto ratkesi

  7. 7

    Kimi Räikkönen toiseksi Monacon F1-kisassa! Ferrarille kaksoisvoitto

  8. 8

    Kaksi puukotti toisiaan Eläintarhanlahdessa Helsingissä

  9. 9

    Tallukka palaa vastaanottokeskuksesta hotelliksi – ”En missään tapauksessa kadu”

  10. 10

    Joukkosurma Mississipissä: 8 kuollut, yksi uhreista seriffi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  3. 3

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  4. 4

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  5. 5

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  6. 6

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  7. 7

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  8. 8

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  9. 9

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  10. 10

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  2. 2

    Kommentti: Ferrari-tallin toiminta pudotti Räikkösen kakkoseksi Monacon F1-kisassa

  3. 3

    Kimi Räikkönen erittäin pettynyt: ”Ei tunnu kauhean hyvältä”

  4. 4

    Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

  5. 5

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  6. Näytä lisää