Leevi

Viihde

Esko Roine tunnustaa: Näyttelijän työ tuhosi perheen

Julkaistu:

rankka työ
Konkarinäyttelijä ja teatterisuvun kasvatti tunnustaa, kuinka näyttelijän ammatti tuhosi hänen ensimmäisen avioliittonsa.
Näyttelijä Esko Roine täyttää ensi perjantaina 70 vuotta, mutta hänen kohdallaan taitaa päteä sanonta, että ikä on vain numero.

- En huomaa mitään eroa verrattuna vuoden takaiseen tai kahden vuoden tai kymmenen vuoden takaiseen. Henkinen puberteetti näyttää jatkuvan, Esko Roine sanoo.

Roine on ollut vuosikaudet eläkkeellä, mutta silti hän painaa hommia monen miehen edestä. Joskus vitsailtiin, että tässä maassa ei tehdä montakaan näytelmää ilman Esko Roinetta.

Tällä hetkellä Roineella on roolit Helsingin Kaupunginteatterin näytelmässä Miten menestyä vaivatta liike-elämässä, Tampereen Työväen Teatterin Mielensäpahoittajassa sekä Tampereen Komediateatterin Kvartetissa. Roine nähdään myös tulevassa Risto Räppääjä -elokuvassa.



Roineen näyttelijänura ei alkanut lupaavasti.

- En kelvannut koulussa tiernapoika-kuvaelmaan. 40-50 vuotta myöhemmin opettaja sanoi syyksi sen, että minä olin niin huono.

Esko Roine ei lannistunut.

- Uran valinta oli selvä, ei siinä ollut vaihtoehtoja. Se tuntui läheiseltä ja rakkaalta. Minulla oli niin kauheen kiire alalle, että jätin koulun kesken ja menin vapaaehtoisena armeijaan vain päästäkseni pyrkimään teatterikouluun mahdollisimman nopeasti.

Roine on tehnyt noin 200 teatteriroolia ja 300 tv-show'ta vähän siitä riippuen, miten lasketaan.

- Jos hommia lasketaan kuten engelsmannit, että tv-sarjan jokainen osa on oma show'nsa, niin tv-juttuja on yli 600. Minähän olin kolme vuotta Uudessa päivässä, jota tehtiin kolme jaksoa viikossa. Toissa keväänä minut tapettiin siinä, kun ei ollut aikaa tehdä.

Sitoumuksia syksyyn 2016



Eskon isosiskot Eila, 83, ja Liisa, 76, ovat täydessä iskussa ja tekevät Tampereen Työväen Teatterin Vielä ehtii -näytelmässä hurjat roolit anarkistimummoina.

Pikkuveli keikkunee lavoilla vielä vuosia.

- Siltä se nyt näyttää, mutta eihän tämän ikäisestä tiedä. Aina täytyy ottaa pieni varaus, että tulen jos olen hengissä.

Joitain sitoumuksia on tehty tai luvattu. Kalenterissa on varauksia syksylle 2016.

Ovat vuodet jättäneet mieheen myös jälkensä.

- Ikä ei tule yksin. Polvet on operoitu, lonkka viheltää ja nivelrikko vaivaa, mutta kun ei anna sen liikaa häiritä, kyllä näillä päästään, Esko Roine sanoo.

Tv-yleisölle Roine tuli tutuksi mm. Merirosvoradiosta sekä muuan visailusta, jossa hän Antti Einiön kanssa jakoi satosia, sadan markan seteleitä.

- Se oli Antti Einiö, joka jakoi satosia. Minä yritin jankuttaa, että ne on satasia eikä satosia. Reinikainen-sarjassa Roine oli turhantärkeä komisario Rautakallio. Hänestä tuli Tampereen poliisimiesten suosikki, laitoksella kun sattui olemaan hommissa saman oloinen komisario. Muuan poliisimies pysäytti auton kadulla, veivasi ikkunan auki ja huusi minulle, että "se Rautakallio on loistava!"

"Työryhmä onnistunut"



Teatteritöistä Roineen mieleen ovat jääneet mm. Helsingin Kaupunginteatterin Producer ja Mestariluokka, Tampereen Työväen Teatterin Kauppamatkustajan kuolema ja Tampereen Teatterin Pitkän päivän matka yöhön.

- Kaikkiin liittyy se, että esitykset ovat olleet suosittuja. Se ei ole minun ansiotani, vaan työryhmä on onnistunut.

Rimanalituksiakin on tullut.

- Pekka Puupään rooli elokuvassa on yksi sellainen. Muitakin on. Syy on se, että olen suostunut liian helpolla. En tiedä, kadunko noita rooleja, mutta lopputulos ei ole itseäni eikä katsojia tyydyttävä. Rivinäyttelijänä ei pääse valitsemaan omia töitään. Sitä on vain kiltisti tehty mitä on käsketty.



Teatterityön ohessa Roine on yrittänyt menestyä myös liike-elämässä. 80-luvulla hän piti Tampereella Wanhat Roomeot -nimistä ravintolaa.

- Se oli opettavainen kokemus. Siitä ei tullut yhtään mitään, kun yritin olla yhtä aikaa Tampereen Teatterin hallintojohtaja, näyttelijä ja sitten vielä ravintoloitsija. Jos oikein muistan, vuoden sisällä selvisi, että näitä ei saa sovitettua yhteen millään.

- Tyypillistä oli se, että kun näytös oli loppumaisillaan tai väliajassa ja ehdin jo miettiä laitanko saunan päälle, niin ravintolasta tuli soitto, että täällä on sun kavereita, jotka toivoo näkevänsä sinut esityksen jälkeen.

Muistelmat syntymäpäivän kunniaksi



Syntymäpäivänään Esko Roineelta ilmestyy muistelmat, haamukirjoittajina Annika Grahn ja Eija Mäkinen.

- Jonkinlaisen kyhäelmän he ovat saaneet aikaan naamanvääntäjän muistikuvista. Nimittäin aikoinaan Zoomissa pelatessani minua sanottiin naamanvääntäjäksi. Ei ne nimeltä tunteneet olenkaan.

Kirjaa on tehty vuosikausia. Aikoinaan Roine kertoi, että mitään uutispommia ei ole luvassa, koska hän ei ole tehnyt mitään niin raväkkää, tai jos on, niin ei kerro.

- Tein kirjaan pienen alkulauseen. Sanon siinä, että jos joku odottaa skandaalinkäryisiä paljastuksia tai hyviä juoruja, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Aika paljon siellä on ammattiin liittyvää, niin näyttelijänä kun teatterinjohtajana.

Kustantaja kehaisee, että siellä on myös turinaa hulvattomasta teatterikouluajasta.

- Se oli aika normaalia opiskelijaelämää, mutta kyllähän kakarana tuli tehtyä kaiken näköisiä temppuja. Ei se yhtä hurjaa ollut kuin Turkan aikaan. Se oli kovin toisenlaista.

- En tiedä, kuinka paljon sieltä sain muuta kuin itsevarmuuden, että kun koulu on käyty niin tietää, että siitä se ei ainakaan ole kiinni jos teot ei parane. Ei tarvinnut ajatella, kuinka hyvä olisinkaan, jos olisin käynyt koulun.



Roine muistelee myös Kansallisteatterin legendoja.

- Ystävystyin Pentti Siimeksen, Tarmo Mannin ja Hannes Häyrisen kanssa ja pääsin heidän kanssaan työskentelemään. Kyllähän siellä legendoja oli ensimmäisestä appiukostani Kaarlo Halttusesta alkaen. Pia Hattaran kanssa meillä oli erittäin läheiset välit.

- Tauno Palo oli jo poissa, mutta häneen ehdin tutustua kouluaikana. Palon keskimmäinen poika Martti oli kanssani samalla kurssilla.

Teatterikoulussa Roine kohtasi ensimmäisen vaimonsa Marjukka Halttusen. Kipeänä asiana hän muistelee avioeroaan.

- Suhteellisen pitkän taistelun jälkeen lapset jaettiin. Ei kahteen osaan vaan siten, että tytär meni äidille ja poika minulle. En pitänyt sitä hyvänä ratkaisuna, ja käsittääkseni lapset ovat aika tavalla samaa mieltä nyt aikuisina. Teatteripiireissä ei ole harvinaista, että hopeat pannaan jakoon.

- Meikäläisen tapauksessa joku osuus oli sillä, että tein töitä silloinkin aika paljon. Olin teatterissa lähes joka jutussa kiinni. Sitten oli televisio ja radio siihen päälle. Tein pitkää päivää ja perhe-elämä kärsi.

Juhlapäivänä ehkä vapaailta



Esko Roine juhlii Tampereen Työväen Teatterissa Mielensäpahoittajalla 7. syyskuuta. Juhlinta jatkuu Helsingin Kaupunginteatterissa 21. ja 28. syyskuuta. Mielensäpahoittaja urnuttaa sielläkin.

- Olin viisikymppiset töissä ja kuusikymppiset töissä. Kun sattui tällainen helposti liikuteltava näytelmä, ajattelin että pidetään nyt sitten seitsemänkymppisetkin, niin saadaan ne yhdellä rytinällä pois.

Roineen mukaan varsinaisena syntymäpäivänä ei juhlamenoja ole.

- Muistaakseni se on vapaailta, mutta en mene vannomaan. Olen saattanut buukata jonkin keikan sille päivälle. Tai sitten on kummallinen vapaailta, jonka aion vapaailtana pitää, Roine sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    2. 2

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      Poliisi pidättänyt kaksi miestä – hänen epäillään liittyvän Barcelonan iskuun

    6. 6

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    7. 7

      Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

    8. 8

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    9. 9

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    10. 10

      Brad Pitt ja Angelina Jolie haastetiin oikeuteen Ranskassa – jättivät miljoonalaskun maksamatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    2. 2

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      Poliisi pidättänyt kaksi miestä – hänen epäillään liittyvän Barcelonan iskuun

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. Näytä lisää