Pasi

Viihde

Valikko

Elina Knihtilän hurja muodonmuutos - hiukset ja yli 10 kiloa pois! Katso kuva!

Julkaistu:

Muodonmuutos
Palkittu näyttelijä ja tällä hetkellä Taidekorkeakoulussa professorina opettava Elina Knihtilä on täysin erinäköinen kuin aiemmin.
Elina Knihtilä on joutunut leikkauttamaan pitkät hiuksensa, sillä Knihtilä näyttelee sotavankia ohjaaja Antti J. Jokisen tulevassa Kätilö-elokuvassa.

Knihtilän ohella kauniista kutreistaan joutui luopumaan myös yksi elokuvan pääosanesittäjistä ja Jokisen kihlattu Krista Kosonen.

- Joudumme vankileirille ja siksi hiukset lähtivät, Elina Knihtilä kertoi Ilta-Sanomille.

Knihtilä saapui Aikuisten poika -elokuvan kutsuvierasnäytökseen miehensä Tommi Korpelan kanssa torstai-iltana. Aikuisten poika saa ensi-iltansa tänään perjantaina.

Kätilö-elokuvaa varten Knihtilä ja hänen samassa elokuvassa näyttelevä miehensä Tommi Korpela joutuivat molemmat myös laihduttamaan rajusti. Heinäkuussa Knihtilä kertoi Me Naiset -lehdessä laihtuneensa roolia varten yli kymmenen kiloa.

- Olin pitkälti samalla ruokavaliolla kuin Tommi, mutta se oli terveellinen ja täysin valvotusti tehty. Itse asiassa voin todella hyvin sen ruokavalion aikana, paremmin kuin ennen, Knihtilä sanoi heinäkuussa IS:lle.

Palkittu Tommi Korpela on Kätilö-elokuvan kuvausten välissä ehtinyt tehdä Neloselle sarjaa yhdessä kollegansa Janne Reinikaisen kanssa.

- Esitämme Jannen kanssa itseämme, mutta fiktiivisesti. Sarjalla ei ole vielä edes nimeä, Korpela naurahti.

Kätilö-elokuva saa puolestaan ensi-iltansa syksyllä 2015.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistuksen

    2. 2

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    3. 3

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    4. 4

      Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

    5. 5

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    6. 6

      Vuosi Temptation Island 2 -kaudesta: Sikailevana Mikana tutuksi tullut Mika, 40, puhuu suunsa puhtaaksi tosi-tv:stä ja suhteensa tilasta

    7. 7

      Johnny Deppin tyrmäävän kaunis tytär täytti 18 vuotta – julkaisi rohkean syntymäpäiväkuvan: kuin ilmetty äitinsä!

    8. 8

      Tältä rannalta siivottiin 5,3 miljoonaa kiloa roskaa – katso hämmästyttävät kuvat ennen ja nyt

    9. 9

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    10. 10

      Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – ”Olin melkein sokissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    4. 4

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    5. 5

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    6. 6

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistuksen

    2. 2

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    3. 3

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    4. 4

      Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

    5. 5

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    6. Näytä lisää