Jarkko, Jere, Jarno

Viihde

Valikko

Katso kaikki kuvat Muhoksen Armi-huumasta

Julkaistu:

Kansanjuhla Muhoksen Kirkonkylän koululla oli vertaansa vailla, kun vuoden 1952 Miss Universum Armi Kuusela-Williams saapui kotipaikkakunnalleen.
Edellisen kerran hän oli käynyt Muhoksella lähes 52 vuotta sitten.

Tummaan pukeutunut Kuusela-Williams saapui Muhoksen Kirkonkylän koululle tyylikkäästi vanhan mustan Chryslerin kyydissä.

Koulun ulkopuolella oli satoja ihmisiä odottamassa Kuusela-Williamsia.
Armi saapui koululle noin kello 16.20 Sä kasvoit neito kaunoinen -kappaleen säestämänä.

- Olen onnellinen, että olen onnistunut järjestämään tänne tulon. Se on ollut mieleen jäävä ja ihana kokemus, Kuusela-Williams sanoi tilaisuudessa.

Hän kuvaili päiväänsä Muhoksella suurenmoiseksi.

- Meillä on ollut aivan suurenmoinen ohjelma. Paremmin sitä ei olisi voinut järjestää.

Koululla myös yleisö sai esittää Kuusela-Williamsille kysymyksiä. Häneltä kysyttiin muun muassa, kuinka hän on onnistunut pitämään suomen kielensä niin kauniina ja sointuvana, vaikka oli oleskellut niin pitkään ulkomailla.

- Olen määrätietoisesti pitänyt suomen kieltä yllä. En nykyisin enää voi lukea silmieni vuoksi, mutta minulla on paljon suomalaista kirjallisuutta äänikirjoina. Minulla on myös paljon suomenkielisiä ystäviä.

Kuusela-Williamsilta kysyttiin myös, koska hän aikoo seuraavan kerran tulla Suomeen.

- Yleensä käymme joka kolmas vuosi. Toivoisin että matka olisi lyhyempi Kaliforniasta tänne. Silloin tulisimme varmasti joka vuosi.

Aiemmin päivällä Kuusela-Williams oli vieraillut muun muassa Muhoksen kirkossa, minkä jälkeen hän kävi hiljentymässä sukuhaudalla.

Lisää kuvia Kuusela-Williamsin vierailusta voit katsoa tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    3. 3

      Antti Niemi saa lähtöpassit NHL-seurastaan – tiedossa kuitenkin miljoonapotti

    4. 4

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    5. 5

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    6. 6

      Yllättävät tilastot Suomen ja Venäjän välisistä rajaloukkauksista – vahinkoja käy ammattilaisillekin

    7. 7

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    8. 8

      Minnesota teki odotetun peliliikkeen Mikael Granlundin jatkosopimusneuvotteluissa

    9. 9

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    10. 10

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    5. 5

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    6. 6

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    7. 7

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    8. 8

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    9. 9

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    10. 10

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    3. 3

      Antti Niemi saa lähtöpassit NHL-seurastaan – tiedossa kuitenkin miljoonapotti

    4. 4

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    5. 5

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    6. Näytä lisää