Alvar, Auno

Viihde

Tiesitkö? 5 kuuluisaa leffaa, jotka olivat jäädä tekemättä

Julkaistu:

Leffatrivia
Vaikeuksien kautta voittoon.
Moni kuuluisa elokuva on kohdannut tuotantovaiheessa niin suuria vaikeuksia, että se on melkein jäänyt tekemättä.

IS listasi viisi elokuvaa, joiden matka valkokankaalle oli tavallistakin takkuisempi.

Ilmestyskirja. Nyt

Syyt, joiden takia tämä elokuva meinasi jäädä Francis Ford Coppolalta tekemättä, ovat lähes yhtä kuuluisia, kuin itse elokuvakin. Harvey Keitel sai potkut pääroolista, ja tilalle otettiin Martin Sheen. Sheeniltäkin oli jäädä homma kesken, sillä hän sai sydänkohtauksen kesken kuvausten. Myrskyt ja tulipalot tuhosivat paljon kalustoa ja lavasteita. Coppola sai Ilmestyskirjan valmiiksi, mutta oli lähestulkoon henkilökohtaisessa vararikossa, kun kuvaukset saatiin purkkiin.

Chinatown

Jack Nicholsonin tähdittämä Chinatown jäi melkein tekemättä henkilökohtaisten syiden takia. Ohjaaja Roman Polanski sai avoimen shekin elokuvan tekoon, mutta hän oli silti haluton kuvaamaan Los Angelesissa. Polanski ei halunnut palata paikkaan, jossa Mansonin ”perhe” oli murhannut hänen vaimonsa Sharon Taten. Lopulta elokuvan tähdet Jack Nicholsonin johdolla puhuivat Polanskin ympäri.

Waterworld

Moni varmaan toivoo, että tämä elokuva olisi jäänyt tekemättä. Leffaporukka piti kuitenkin päänsä ja teki Waterworldin loppuun, vaikka budjetti ylittyi lähes naurettavalla dollarimäärällä, ollen aikansa kallein elokuva. Lisäksi Kevin Costner oli kuolla kesken kuvausten.

Paluu tulevaisuuteen

Studioiden edustajat kiistelivät monista elokuvan painotuksista. Esimerkiksi kohtaus, jossa 50-luvun äiti rakastuu tulevaisuudestaan tulleeseen poikaansa, oli monen mielestä aivan liikaa. Samaan aikaan toinen studioporukka vaati elokuvaan lisää seksiä.

Tähtien Sota

Jälkeenpäin ajateltuna on vaikea uskoa, mutta George Lucasilla oli suuria vaikeuksia myydä ideaansa elokuvasta studioiden edustajille. Vaikeudet jatkuivat, kun kuvaukset alkoivat. Näyttelijät valittivat vuorosanoistaan, myrsky hajotti lavasteita ja budjetti karkasi totaalisesti käsistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

    4. 4

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    6. 6

      Tulivuoren­purkaukseen viittaavat maanjäristykset voimistuvat Balilla: jo yli 30 000 ihmistä paennut

    7. 7

      Joukkotappelu Helsingin keskustassa – todistajat: HJK:n ja Ilveksen kannatus­huudot johtivat veriseen käsirysyyn

    8. 8

      Mies teki kurvikkaasta naisesta ivallisen meemin – somekansa raivostui: sivaltavat ja viiltävät vastaiskut täyttivät Twitterin

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    5. 5

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    6. 6

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    9. 9

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    10. 10

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

    4. 4

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    6. Näytä lisää