Soini, Veini

Viihde

Krista Kosonen kynityistä hiuksistaan: ”Vähän on pojan näköinen”

Julkaistu:

Näyttelijä Krista Kosonen kantaa uuden hiustyylinsä asenteella.
Krista Kosonen näyttelee syksyllä Kansallisteatterissa ensi-iltansa saavassa näytelmässä Vanja-eno. Kosonen nähtiin tänään Kansallisteatterin syyskauden avajaisissa antaen esimakua näytelmästä. Lavalla nainen nähtiin mustiin vaatteisiin verhoutuneena, pitsisukkahousuissa ja lisäksi tupakka huulessa sekä viinipullo kädessä.

Tyylin viimeisteli Kososen aivan lyhyeksi kynityt hiukset, jotka hänelle leikattiin Kätilö-elokuvaa varten. Aiemmin hänet on totuttu näkemään vuosikausia pitkässä hiustyylissä

- Tämä on ihan hauska. Näyttelijänä olen aina ajatellut hiuksia käyttövarana. En ole esimerkiksi ikinä mennyt kampaajalle itse, vaan se on aina rooliin, hän kuvailee suhtautumistaan hiuksiinsa.

- Tuntuu aika makealta, että mikään ei ole kiinni hiuksista. Onhan sitä sillä tavalla jotenkin pojan näköinen, mutta ei se haittaa - on ainakin kivan pojan näköinen, Kosonen nauraa.

Hän kantaa elokuvaa varten hankitun hiustyylin asenteella.

- Sitä totuttelee vain uuteen. Itsetuntoon ei ainakaan mitenkään vaikuta. Oli kiva huomata, ettei ole riippuvainen jostain ulkoisesta tekijästä.

Kesähelteellä lyhyellä ja viileällä hiusmallilla on myös hyvät puolensa.

- Ja suihkussakin menee vain minuutti. Odotan kylläkin, että tämä tästä vähän kasvaa, kun tämä on kuitenkin kynitty sotavanki-tyyliin, Kosonen toteaa lopuksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

    2. 2

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Yllätysuutinen! Robin jää tauolle – viimeinen keikka lokakuussa: ”Haluan tietää, mitä on olla rauhassa ja hiljaa”

    5. 5

      Puukon kanssa Joensuussa liikkunut käveli rekan alle – menehtyi sairaalassa

    6. 6

      Valtakunnansyyttäjän­virasto: Poliisin voimankäyttö Turun puukotusjutussa ei aiheuta toimenpiteitä

    7. 7

      Saksan sisäministeriö: Turun puukkohyökkäyksestä epäilty oleskeli aiemmin Saksassa laittomasti

    8. 8

      Anna Abreu poseeraa erikoisessa kuvassa – stailisti muistelee kolmen vuoden takaista kohuvideota: öljyää laulajan vartaloa

    9. 9

      KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    9. 9

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

    2. 2

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Yllätysuutinen! Robin jää tauolle – viimeinen keikka lokakuussa: ”Haluan tietää, mitä on olla rauhassa ja hiljaa”

    5. 5

      Puukon kanssa Joensuussa liikkunut käveli rekan alle – menehtyi sairaalassa

    6. Näytä lisää