Miia, Mira, Mirva

Viihde

Valikko

Viimeinen Robin Williamsista otettu kuva

Robin Williams on kuollut. Hänet nähtiin viimeksi julkisuudessa kesäkuun 29. päivä Minnesotassa, kun Williams kävi Minnesotan Dairy Queen -ravintolassa.
Näyttelijä piipahti ravintolassa ollessaan vieroitushoidossa Minnesotan Lindstromissa. Kesäkuussa hoitoon hakeutunut Williams ehti poseerata työntekijä Abby Albersin kanssa pikavisiitillään.

15-vuotias Albers kehui Facebookissa Williamsia ystävälliseksi ja kertoi miehen ostaneen häneltä vaniljajäätelötötterön.

- En ensin edes uskonut, että se oli  hän, koska en ymmärtänyt, miksi hän olisi Lindstromissa Dairy Queenissa. Katso kuva täältä!

Robin Williams kärsi masennuksesta sekä alkoholi- ja huumeriippuvuudesta. Hän oli 20 vuotta selvinpäin, mutta retkahti uudelleen vuonna 2003.  Hän muisteli retkahdustaan Parade-lehdelle.

- Eräänä päivänä kävelin sisälle kauppaan ja näin pikkupullon Jack Daniel'sia. Sen jälkeen ääni sisälläni sanoi: "hei, maista. Vain yksi kulaus". Join sen, ja tunsin hetken, että kaikki on ok. Mutta se eskaloitui nopeasti. Viikon kuluessa ostelin niin paljon pulloja, että kuulostin tuulikellolta kävelemässä kadulla. Tiesin, että kiitospäivä meni yli, kun en päässyt rappuja ylös sisälle.

Päivitetty: Dairy Queen ravintolaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas taistelee voitosta, Vettel ajanut todella lähelle – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Räikköselle sattui hupaisa virhe tiimiradiossa – ”Miksi emme tehneet varikkopysähdystä aiemmin?”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    5. 5

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    6. 6

      Kommentti: Mikä tahansa käy sytykkeeksi – jopa puheet Tarja Halosen paluusta

    7. 7

      Suloinen kuutti väsähti sokkelin vierustalle – pelastajat veivät saamaan hoitoa

    8. 8

      Nainen tuikkasi miestä teräaseella Joensuussa

    9. 9

      Hamilton kiukutteli autostaan tiimiradiossa – kärjessä ajavalla Bottaksella sama ongelma

    10. 10

      Ruotsin poliisi selvittää mysteeriä: työmaalta löytyi päätön ruumis

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    5. 5

      Bottas taistelee voitosta, Vettel ajanut todella lähelle – IS seuraa kierros kierrokselta

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas taistelee voitosta, Vettel ajanut todella lähelle – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Räikköselle sattui hupaisa virhe tiimiradiossa – ”Miksi emme tehneet varikkopysähdystä aiemmin?”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    5. 5

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    6. Näytä lisää