Verneri

Viihde

Kimi Räikkösestä tulee isä

Julkaistu: , Päivitetty:

Räikkösen asianhoitaja Riku Kuvaja vahvistaa uutisen IS:lle. Lapsi syntyy alkuvuodesta.

- Pariskunta haluaa keskittyä nyt rauhassa odotusaikaan, Kuvaja kertoo.

Räikkösellä ei ole entuudestaan lapsia.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin Räikkösen ja Virtasen lomailevan parhaillaan Korsikan saarella. Matalaa profiilia pitänyt pariskunta on nauttinut päivästä uiden ja vesijeteillä ajellen, ranskalaismediat uutisoivat.

Seurustelu alkoi
vuosi sitten

Räikkönen ja Virtanen alkoivat seurustella vuosi sitten.

– Kimin seurassa ei tarvitse miettiä hänen saavutuksiaan, asema ei näy hänen käytöksessään mitenkään. Juuri siihen tavallisuuteen Kimissä ihastuinkin, Virtanen on kertonut MeNaisissa.

Lehden mukaan pariskunta on asunut yhdessä Räikkösen Kaskisaaressa sijaitsevassa 500-neliöisessä luksuskodissa viime marraskuusta lähtien.

Lentoemäntänä ja Bealive-mallitoimiston fitnessmallina työskentelevä 27-vuotias Virtanen on herättänyt huomiota kauneudellaan. IS:n lukijat äänestivät hänet kesäkuussa kaikkien aikojen kauneimmaksi F1-puolisoksi saaden 31 prosenttia äänistä.

Urheilullinen Virtanen opiskelee parhaillaan personal traineriksi. Kaunotar nähdään myös Teflon Brothers –yhtyeen Kärpästen juhlat –musiikkivideolla silkkisessä yöasussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    3. 3

      Robert Heleniuksen isä tyrmää Niklas Räsäsen ja Eva Wahlströmin kritiikin: ”Ei minkäänlaista varaa arvostella ketään”

    4. 4

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    5. 5

      Halvat pikkusikarit saavuttivat suosiota – HS: hallitus haluaa nostaa hintaa

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    8. 8

      Presidentti Sauli Niinistö tapaa Trumpin Valkoisessa talossa

    9. 9

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    10. 10

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    7. 7

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    8. 8

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    3. 3

      Robert Heleniuksen isä tyrmää Niklas Räsäsen ja Eva Wahlströmin kritiikin: ”Ei minkäänlaista varaa arvostella ketään”

    4. 4

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    5. 5

      Halvat pikkusikarit saavuttivat suosiota – HS: hallitus haluaa nostaa hintaa

    6. Näytä lisää