Mervi

Viihde

Povipommi Katie Price sai lapsen pettäjämiehensä kanssa

Julkaistu:

Kesävauva
Pettäjäuutisten keskelle joutunut povipommi synnytti kaksi viikkoa etuajassa.
Katie Price synnytti tänään tyttölapsen kaksi viikkoa etuajassa, kertoo Bang.

Entinen glamourmalli Price joutui kuulemaan ikäviä uutisia keväällä, kun selvisi että hänen miehensä Kieran Hayler oli pettänyt häntä Pricen parhaan ystävänsä kanssa. Tuolloin nainen haukkui miestään ällöttäväksi ja sanoi hakevansa eroa. Povipommi oli tuolloin raskaana ja sanoi myöhemmin, että haluaa kuitenkin pettäjämiehensä mukaan yhteisen lapsen synnytykseen.

Naisen oli tarkoitus saada lapsi 15. elokuuta keisarinleikkauksen avulla. Hänet kuitenkin vietiin sairaalaan tänään maanantaina, jolloin lapsi syntyi.

- LFM vahvistaa, että asiakkaamme @misskatieprice on saanut tyttölapsen tänään iltapäivällä. Tällä hetkellä emme anna lisätietotoja, naisen edustaja kertoi Twitterissä.

Ei ole kuitenkaan varmaa, oliko Hayler mukana synnytyksessä.

Aikainen synnytys luultavasti ei tullut yllätyksenä äidille, sillä hän kertoi aiemmin sikiöllä olevan ongelmia, minkä takia uskoi synnyttävänsä ennen laskettua aikaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Itä-Suomessa ja miksi?

    2. 2

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      IS-haastattelu: Rouva Jenni Haukio kertoo, mitä presidenttiparin Yhdysvaltain-vierailun kulisseissa tapahtui

    6. 6

      94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

    7. 7

      Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Turhautunut vaimo avautuu seksin puutteesta: ”Vuosi sitten mies lupasi kohta lisää – ei ole kuulunut”

    10. 10

      Saksan ex-liittokansleri iski 25 vuotta nuoremman korealaisen naisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    6. 6

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    7. 7

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    8. 8

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    9. 9

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Itä-Suomessa ja miksi?

    2. 2

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      IS-haastattelu: Rouva Jenni Haukio kertoo, mitä presidenttiparin Yhdysvaltain-vierailun kulisseissa tapahtui

    6. Näytä lisää