Akseli

Viihde

Valikko

Pekka Hyysalolta kirja - aikoo lähettää lahjan Michael Schumacherille

Taistelija
Itsensä vakavasta vammautumisesta jaloilleen taistellut ex-freestyle-laskija Pekka Hyysalo elää mielenkiintoisia hetkiä. Mies aikoo osallistua juoksukilpailuun ja julkaista kirjan. Haastattelussa hän myös kertoo ajatelleen paljon loukkaantunutta Michael Schumacheria.
Freestylelaskija Pekka Hyysalo on hieno esimerkki ihmisestä, joka ei luovuta. Tänään lauantaina hän saapui Kampin Narinkkatorille seuraamaan Street Hockeyn SM-kisoja ja tiputtamaan aloituskiekon.

Hyysalo on myös perustanut Fight Back -merkin, jonka myydyistä tuotteista varat ohjataan vammautuneiden ihmisten kuntouttamiseen.

- Olen ajatellut paljon Michael Schumacheria ja toivon, että joku näyttäisi hänelle minusta tehdyn minidokumentin. Jos Schumi pystyy rekisteröimään asioita, hänen tulee fight back, kuten minä tein, Hyysalo kertoi ja paljasti lähettävänsä Schumacherille Fight Back -kaulakorun.

Pekka Hyysalo halvaantui huhtikuussa pian viisi vuotta sitten, kun hän laski Ylläksellä. Lupaava freestyle-mitalisti löi päänsä ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Hyysalo oli kolme viikkoa koomassa ja kun hän siitä heräsi, hän päätti taistella.

- Totta kai tuli ensin masennus, mutta sitten päätin nousta. Asiat olivat huonosti, mutta päätin, että joko murehdin tai yritän nousta. Päätin nousta, Hyysalo kertoi IS:lle.

Hyysalon kuntoutumistie on ollut pitkä, mutta hän ei ole luovuttanut. Hän on myös kirjoittanut viimeisistä viidestä vuodesta kirjan.

- Julkaisen sen 28. huhtikuuta 2015, silloin tulee kuluneeksi viisi vuotta onnettomuudesta, hän kertoi.

Pitkänhuiskea Hyysalo kertoi harjoittelevansa nyt juoksemista, sillä turkulainen Pekka järjestää syyskuun alussa Fight Back -juoksutapahtuman.

- Se on kahden ja puolen kilometrin pituinen juoksukisa ja aion osallistua siihen, Hyysalo kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    6. 6

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    7. 7

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    8. 8

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    9. 9

      2. puolivälierät täydessä käynnissä – TPS iski kavennuksen

    10. 10

      Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    8. 8

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    9. 9

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    6. Näytä lisää