Ritva

Viihde

Valikko

Aake Kallialasta isoisä!

Julkaistu:

iloinen uutinen
- Hiton jännää, Aake Kalliala kuvailee tunnelmiaan.
Näyttelijälegenda Aake Kallialasta tulee isoisä. Kallialan ainoan lapsen Iinan laskettu aika on joulukuussa.

- Iina näytti minulle hiljattain ultraäänikuvaa. Sanoin, mitä, jaahas! Kalliala kertoo.

- Onhan se hiton jännää. Parin vuoden päästä lapsi jo taapertaa täällä kesämökillä.

Joulun tienoilla syntyvä vauva on Aake Kallialan, 64, ensimmäinen lapsenlapsi. Näyttelijä oli 37-vuotias tullessaan isäksi ja sanoi tuolloin, että se oli hyvä ikä tulla isäksi. Nuoruuden kohellusvuodet olivat jo takana.

- Takki on täynnä käsittämätöntä tunnetta, ja mielessäni jäsentyy syy, miksi täällä ollaan, tuore isä kuvaili tunnelmiaan Ilta-Sanomissa tuolloin.

- Haluan näyttää kaikille, että minähän hoidan tämän! Aake Kalliala hehkutti Ilta-Sanomille isyyden onnea.

Alku isänä oli hankalaa, sillä Iinalla oli vaikea koliikki.

- Hän huusi illat ja yöt. Keksin ripustaa vauvankopan kattoon ja kopasta tuli naru ranteeseeni. Välillä vaihdoin narun nilkkaani, ja niin sitä Iinaa keinuteltiin uneen, näyttelijä kertoi Iinan ensimmäisistä kuukausista Ilta-Sanomissa.

Nyt tulevan isoisän tunnelmat ovat onnelliset, mutta maailman tilanne huolestuttaa.

- Uusi elämä on aina hieno, mutta jännittää, minkälaiseen maailmaan vauva syntyy ja mitä hän tulee näkemään. Tuntuu, että kaikki on mahdollista. Ainahan maailma on ollut perseestä, mutta nyt eritoten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    4. 4

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    5. 5

      Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

    6. 6

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    7. 7

      He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

    8. 8

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    9. 9

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    10. 10

      14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    5. 5

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    6. 6

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    7. 7

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    8. 8

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    9. 9

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    10. 10

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    4. 4

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    5. 5

      Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

    6. Näytä lisää