Tuukka, Touko

Viihde

Valikko

Kielinainen-Sara yöpyi NCIS-tähden luona! "Olen tosi helposti starstruck"

Julkaistu:

Haastattelu
Ilta-Sanomat kysyi kansainväliseksi YouTube-sensaatioksi nousseelta Sara Maria Forsbergilta yhdeksän kysymystä. Ja Sara Maria vastasi.
Tiistaina tulivat ne isot ja odotetut uutiset: YouTube-videoillaan kansainvälisesti pinnalle ponnahtanut Sara Maria Forsberg, 20, on saanut kansainvälisen levytyssopimuksen Universal Music Groupiin kuuluvan Capitol Recordsin kanssa.

Ilta-Sanomat haastatteli Kielinaiseksikin tituleeratun Sara Marian ja kysyi tältä yhdeksän kysymystä.

Tiedätkö, miten paljon tulet tienaamaan levytyssopimuksesta?
- Voi, sitä mä en saa kertoa.

Entä, mikä ratkaisi levytyssopimuksen saamisen?
- No, varmaankin se kun mentiin Capitolille kuunteluttamaan mun paria omaa biisiä, joita olin purkittanut Suomessa ja Ruotsissa. Se vaikutti niihin tosi paljon. Ne myös tykkäsivät mun persoonasta. Kemiat toimi. Tuntui, että olin tullut kotiin.

Mitä vastoinkäymisiä olet kohdannut Jenkeissä?
- Mä sain parkkisakon. Se on oikeastaan siinä. Täällä on ollut niin hyvä fiilis, ettei mua ole lannistanut mikään. Muutenhan epäonnistumiset ja onnistumiset kuuluu elämään, joihin on totuttava.

Keitä julkkiksia olet tavannut USA:ssa?
- Nyrkkeilijä Mike Tyson tuli Mario Lopezin tv-show'n jälkeen moikkaamaan. Käteltiin ja tervehdittiin toisiamme pikaisesti. Näyttelijätär Pauley Perretten (NCIS-tv-sarjasta tuttu näyttelijä) luona yövyin ensimmäisellä USA:n-visiitilläni. Ellen DeGeneres -show'ssa törmäsin tunnettuun näyttelijään Sam Gregoryyn. Suomalaisista olen tavannut Renny Harlinin. Beverly Hillsissä näkee usein kuuluisuuksia juoksemassa. Täytyy myöntää, että olen tosi helposti itse niin sanotusti starstruck.

Milloin tulet Suomeen?

- Ensi viikolla lennän kahdeksi viikoksi Suomeen. Siskoni menee naimisiin. Pietarsaaressa olon lisäksi piipahdan myös Helsingissä. Jouluna on myös tarkoitus käväistä.

Onko USA:ssa tullut ulkonäköpaineita?
- Joo. Täällä kaikki treenaa ja yrittää olla ihan tapissa. Kävin Suomessakin kyllä jo kuntosalilla ja lenkillä. Täällä kieltämättä kyllä haluaa näyttää hyvältä, ehkä enemmän kuin Suomessa.

Tunnistetaanko sinut kadulla?
- Tasan kaksi ihmistä on tunnistanut mut: yksi kassapoika kysyi, onko mulla YouTube-kanavaa. Saatuaan positiivisen vastauksen, hän rupesi kiljumaan. Lopuksi halattiin. Toisella kertaa Los Angelesin lentokentällä jonossa edessä seissyt nainen tunnisti. Onhan se mukavaa ja imartelevaa.

Miten poikaystävän laita on?
- Tuohon en kommentoi enää mitään. Se on yksityisasia.

Millaisia terveisiä lähetät suomalaisille?
-
Kiitti ihan sairaasti kannustuksesta ja tuesta! Ja tän haluan vielä sanoa: Suomesta voi kuka tahansa ponnistaa mihin tahansa, jos on kunnianhimoa, taitoa, halua ja motivaatiota.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    3. 3

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    4. 4

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    5. 5

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Kaksi nuorta loukkaantui ulosajossa Tuusulassa

    8. 8

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    9. 9

      20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

    10. 10

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    7. 7

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    8. 8

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    9. 9

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    10. 10

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    2. 2

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    3. 3

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    4. 4

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    5. 5

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    6. Näytä lisää