Signe, Varma

Viihde

Anna: Ex-Salkkaritähti Venla Saartamo teki elämänmuutoksen – ”Otsassa oli koko ajan leima”

Julkaistu:

Elämänmuutos
Salatuissa elämissä vuosituhannen vaihteessa näytellyt Venla Saartamo kertoo Anna-lehdessä, miksi aikoinaan lähti Salkkareista.
Venla Saartamo esitti sarjan ensimmäisinä vuosina Miia Laitelaa. Saartamo kuitenkin poistui sarjasta vuonna 2002, kun hänen esittämänsä hahmo kuoli syöpään.

Saartamo kertoo Anna-lehdessä, miltä saippuasarjassa näytteleminen tuntui.

- Vähitellen tuli myös ahdistavia tunteita, nolottikin. En tuntenut olevani oikea näyttelijä, saippuasarjan näyttelijähän on vähän ö-luokan tähti. Tuntui, että otsassa oli koko ajan leima. Tajusin, että mitä pitempään tässä olen, sen vaikeampaa on päästä irti, hän kuvailee.

Yhtenä syynä lähtöön oli myös se, että Saartamo halusi matkustella ja elää vapaammin kuin Salattujen elämien tiukat kuvausaikataulut sallivat.

Kuvausten päättymisen jälkeen Saartamo alkoikin matkustella. Vuonna 2004 hän kertoi Ilta-Sanomille olevansa hulluna väliamerikkalaisiin maisemiin ja elämäntapaan. Hän vietti tuolloin kesän Suomessa näytellen musikaalissa, mutta oli palaamassa syksyllä takaisin Väli-Amerikkaan.

- On ihanaa ja tärkeää tietää, että täällä on hyvä koti ja asiat tänne suuntaan kunnossa, mutta minä haluan nyt nähdä maailmaa, tutustua uusiin ihmisiin ja kävellä paljain jaloin meren rannalla, Venla hehkutti.

Mutkien kautta joogaohjaajaksi

Vuonna 2004 Saartamo ei vielä tiennyt, mitä haluaa tehdä työkseen.

- En tiedä yhtään mikä minusta tulee isona. Yhtä hyvin musta voi tulla korukaupan myyjä Panamaan tai näyttelijä ja laulaja Suomeen. Katsotaan mihin sydän vie, kaikki on mahdollista. Yhtä hyvin musta voi tulla korukaupan myyjä Panamaan tai näyttelijä ja laulaja Suomeen.

Vuonna 2009 Saartamo puolestaan puhui Salkkari-vuosistaan Helsingin Sanomien Kuukausiliitteelle.

- Tärkeimmät aikuistumisvuoteni menivät julkisuuden tuomassa sumussa. Tuotantoyhtiö ei ymmärtänyt, että olisimme viattomina pikku lintusina tarvinneet eniten tukea ja apua. Vastustin sitä, että minun olisi pitänyt olla hyvä esikuva nuorille, hän kertoi.

Sittemmin Venla Saartamo on perustanut perheen ja ryhtynyt joogaohjaajaksi. Tutkinto on Annan mukaan lopputyötä vaille valmis.

Saartamolla on kaksi lasta hänen entisen, costaricalaisen miehensä kanssa. Pari erosi vuonna 2011, mutta lapset puhuvat sekä suomea että espanjaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    2. 2

      Lauri Ylönen ja Katriina-rakas: vauva tulossa! – ”Minusta tulee taas isä”

    3. 3

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    4. 4

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    5. 5

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    6. 6

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    7. 7

      "Maailman seksikkäimmäksi äidiksi" tituleerattu Playboy-malli julkaisi intiimit kuvat – haluaa poistaa sitkeän tabun

    8. 8

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    9. 9

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    10. 10

      Enontekiön surmatun äiti: tyttäreni eli unelmaansa koiria hoitaen – sitten elämän vei ihminen, jonka piti rakastaa häntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    6. 6

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    7. 7

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    8. 8

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    9. 9

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

    10. 10

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    2. 2

      Lauri Ylönen ja Katriina-rakas: vauva tulossa! – ”Minusta tulee taas isä”

    3. 3

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    4. 4

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    5. 5

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    6. Näytä lisää