Alvar, Auno

Viihde

Kyösti Mäkimattila: "Tangomarkkinat eivät ole enää pelkkä laulukilpailu"

Julkaistu:

TV-lehti
Tangokruunustaan pian luopuvat Heidi Pakarinen ja Kyösti Mäkimattila tietävät, että kisan voittaakseen pitää panna peliin koko persoona.
Televisioruudussa nähdään vain murto-osa siitä, mitä Tangomarkkinoiden kulisseissa tapahtuu. Päivät täyttyvät esiintymisistä, lehdistötilaisuuksista ja kohtaamisista yleisön kanssa. Viikko on aikataulutettu tarkasti, ja ohjelmaa on aamusta iltaan.

Tullakseen tangokuninkaalliseksi kilpailijan onkin laitettava koko persoona peliin.

- Tangomarkkinat ei ole enää pelkkä laulukilpailu. Laulutaidon lisäksi siinä vaaditaan esiintymistä, asioiden hallintaa, ulkoista olemusta, persoonaa, paineensietokykyä, asiakaspalveluhenkeä, läsnäoloa ja valmiutta tarttua asioihin. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka eivät näy siinä muutaman minuutin lähetyksessä, tangokuningas Kyösti Mäkimattila luettelee.

Vaikka takahuoneessa koettiin jännittäviä hetkiä, kilpailijoita auttoivat suuresti ammattimaisesti hoidetut kuvaukset. Molemmat muistelevat lämpimästi Yleisradiota, jonka ansiosta he saivat rauhassa keskittyä omaan esitykseensä.

- Ohjelman tekemistä oli mielenkiintoista seurata. Siinä on iso ryhmä taustalla ja tarkat aikataulut, joista on pidettävä kiinni. Kaikki hoitui hienosti Ylen puolesta, tangokuningatar Heidi Pakarinen sanoo.

Laulukilpailun voiton lisäksi Heidi ja Kyösti saivat jotain arvokasta: uuden ystävän.

Lue uudesta IS Tv-lehdestä, miten kaksikko ystävystyi vuoden aikana!

Uudessa Tv-lehdessä lisäksi:

  • Lana Turnerin henkilökohtainen tragedia siivitti Peyton Place -elokuvan suosiota.
  • Jaakko Selin Kesäkaverini-palstalla.
  • Tähtihaastattelussa konkarinäyttelijä Jon Voight.
  • Maltti ja Valtti valitsivat viikon tv-suosikkinsa.
  • Lisäksi viikon kaikkien elokuvien arviot, juonipaljastuksia ja ristikkoextra!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Yonhap: Pohjois-Koreassa massiivinen USA:n vastainen mielenilmaus – ”Odotamme viimeisen ratkaisevan taistelun hetkeä”

    3. 3

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    4. 4

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    5. 5

      Prinssi Harry esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti rakkaansa Meghan Marklen kanssa – istuivat kuitenkin erillään

    6. 6

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    7. 7

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    8. 8

      Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

    9. 9

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    10. 10

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    8. 8

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    9. 9

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    10. 10

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Yonhap: Pohjois-Koreassa massiivinen USA:n vastainen mielenilmaus – ”Odotamme viimeisen ratkaisevan taistelun hetkeä”

    3. 3

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    4. 4

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    5. 5

      Prinssi Harry esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti rakkaansa Meghan Marklen kanssa – istuivat kuitenkin erillään

    6. Näytä lisää