Akseli

Viihde

Valikko

Suutele kuin Matti Nykänen! Katso kuvat eri morsiamista!

Matti Nykänen avioituu heinäkuussa kuudennen kerran.
Matti astelee avioliittoon Pia Talonpojan kanssa. Hän tapasi kihlattunsa vuosi sitten keikalla Joutsenossa. Matti ja Pia kertoivat IS:lle kihlajaishaastattelussaan syöksyneensä lemmenpuuhiin jo ensimmäisenä yönä.

Rakkaus näkyi jo kihlajaishaastattelussa. Matti ja Pia eivät tahtoneet pysyä irti toisistaan, kun Ilta-Sanomat vieraili parin luona Joutsenossa. Lähes koko haastattelun ajan he pitivät toisiaan käsistä kiinni.

Matti kirjoitti keväällä IS:n pyynnöstä Pialle pitkän rakkauskirjeen.

"Rakas, Pia. Kun tapasimme viime heinäkuussa, en olisi voinut kuvitellakaan istuvani nyt kirjoittamassa sinulle rakkauskirjettä - saati muuttavani sinun kanssa pian yhteiseen omakotitaloon Joutsenossa, kaukana kotikaupungistani Jyväskylästä. Suhteessamme on ollut vauhtia kuin itselläni Calgaryn suurmäen vauhtimäessä konsanaan, mutta hyvä vaan. Mitä sitä suotta jarruttelemaan, kun kerta tuntuu kulkevan. Ja meillähän kulkee varmasti myös jatkossa! Haluan vielä polvistua edessäsi ja kertoa, että olet parasta mitä minulle saattoi viime vuonna tapahtua. Se ele olkoon minun nykypäivän telemarkini.

Kesällä 2013 olin todella hukassa. Voin pahoin sekä fyysisesti että ennen kaikkea henkisesti. Tunsin itseni yksinäiseksi. En tahtonut saada elämääni otetta - minuun sattui. Elämänliekkinikin oli jo sammua.

Onneksi tapasin sinut, pelastukseni. Sain uuden alun, jota en halua mokata, en missään nimessä. Sinä palautit turvallisuuden tunteen elämääni, ja juuri se on ollut selviytymisprosessissani tärkeintä. Olet hieno ihminen, joka todella ymmärtää minua. Arvostan sitä suunnattomasti."

Mäkikotkan kolme ensimmäistä avioliittoa Tiina Hassisen, Pia Hynnisen ja Sari Paanalan kanssa kestivät keskimäärin kaksi vuotta.  

Sari Wikholm (ent. Paanala) kertoi viikonlopun Ilta-Sanomissa hänellä olevan vain hyviä muistoja ajastaan Matin kanssa.

- Siitä on niin kauan, kun olimme naimisissa. Minulla on hänestä pelkkiä hyviä muistoja. Haluan kunnioittaa hänen elämäänsä, joten tämän enempää en kommentoi.

11 yhteisen vuoden aikana Matti ehti kahdesti naimisiin Mervi Tapolan kanssa. Erohakemuksia laitettiin yhteiselon aikana peräti 15 kappaletta.

Kuvissakin roihuivat tunteet. Sovinnot ikuistettiin suudelmilla.

Susanna Ruotsalaiseen Matti tutustui vuonna 2010.

- Suhteemme alku vaikutti oikein lupaavalta. Matti oli muuttunut mies, ja hänessä oli elämäniloa. Halusin auttaa sisimmältään kilttiä ihmistä. Näin, kuinka Matissa oli suuri potentiaali hyvään ja normaaliin elämään, Susanna Ruotsalainen muisteli IS:lle aikaansa Matin kanssa.

Pariskunnan kaksi ja puoli vuotta kestäneen yhteiselämän ongelmat kärjistyivät lopulta, ja Susanna muutti pois heidän yhteisestä Jyväskylän kodistaan 2013.

Suhteet jättävät jälkensä, mutta niistä voi oppia myös jotain hyvää.

- En kadu liittoamme. Se tuntui sillä hetkellä oikealta. Yhteiselämäämme varjostivat hänen sisimmät ja käsittelemättömät tunteensa. Matilla on itsetunto-ongelmia, joita ei uskoisi maailman parhaimmalla mäkihyppääjällä edes olevan. Matin myötä opin näyttämään parisuhteessa omat tunteeni ja rakkauden.

Näin näytät tunteesi kuin Matti Nykänen:

1. Lähesty kohdetta sivusuunnasta. Kaappaa rakas kainaloon ja vedä lähemmäs.

2. Pamauta tunteenpalolla kasvot vastakkain. Jos mahdollista, pidä silmät auki.

3. Pusu saa osua mille tahansa kasvojen alueelle, tärkeintä on tunteet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa – ajoneuvosta löytyi ase

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      Pedofiilihuudot aiheuttivat kohun – Raimo Summanen kommentoi tapausta: ”Pyydän nöyrästi anteeksi”

    5. 5

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    8. 8

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    9. 9

      Kommuunissa asunut isä lupasi rakentaa pojalleen oikean linnan – uskomaton goottipalatsi myynnissä 12 miljoonalla

    10. 10

      Trumpin Floridan matkat ajavat salaisen palvelun vararikkoon – anoivat 60 miljoonaa lisää rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    4. 4

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    5. 5

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    10. 10

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa – ajoneuvosta löytyi ase

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      Pedofiilihuudot aiheuttivat kohun – Raimo Summanen kommentoi tapausta: ”Pyydän nöyrästi anteeksi”

    5. 5

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    6. Näytä lisää