Marko, Markus, Markku

Viihde

Valikko

Huh, mikä sixpack! Sabina Särkkä on todella timmissä kunnossa

teräsvatsa
Missikaunotar Sabina Särkkä julkaisi Instagramissa kuvan, jossa pääosassa ovat hänen upeat vastalihaksensa.
- Sitä hien ja punaisuuden määrää, kun käy tähän aikaan ulkona lenkillä. Miten pystyy lähtee ottaa aurinkoo tän jälkeen, Sabina tuskailee Instagramissa.

Sabinan teräsvatsa on kovan treenin tulosta.

Loistavassa kunnossa oleva mallikaunotar kertoi IS:lle, millä keinoilla hän on päässyt rantakuntoon.

- Pyrin treenaamaan joka arkipäivä, eli viisi kertaa viikossa. Aina se ei tietenkään onnistu, Sabina kertoi IS:n haastattelussa kesäkuussa.

Sabina on tuttu näky nimenomaan saleilla. Hänen suosikkilajeihinsa kuuluvat bodypump, bodycombat ja crosscore.

- Juoksen myös paljon. Puolen tunnin rehkiminen juoksumatolla kuuluu salilla alkulämmittelyyn. Ulkona juoksen hieman pidempään.

Sabina juoksee fiiliksen mukaan, peruskestävyyslenkki ei ole hänelle tuttu käsite.

- En minä noista sykkeistä tiedä, hän nauraa.

- Juoksen, miten hyvältä tuntuu. Pidän yllä hyvää tahtia. Puolessa tunnissa ehdin juosta noin viisi kilometriä.

Varsinaista saliohjelmaa Sabina ei toteuta, vaan tekee kaikkia lihasryhmiä monipuolisesti.

- Muistan kuitenkin aina tehdä kyykkyjä, vatsoja ja käsilihaksia. En suunnittele salikäyntiä kovinkaan tarkkaan. Tiedän, mitä teen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    3. 3

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    4. 4

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Muista kaksi asiaa, niin lohestasi tulee aina täydellistä

    7. 7

      Kommentti: Vaalitappio oli karmea herätys keskustalle – kulisseissa mietitään jo Sipilän seuraajaa

    8. 8

      Kari kaiveli puutarhaansa – mullan alta alta paljastui torpedomainen sotilasräjähde

    9. 9

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    10. 10

      TV-kommentaattorin eeppinen muotimoka villitsee somessa: ”Jotain kauheaa on tapahtunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    3. 3

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    4. 4

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. 6

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    7. 7

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    8. 8

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    9. 9

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    10. 10

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    3. 3

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    4. 4

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. Näytä lisää