Jaakko, Jimi

Viihde

Valikko

IS tapasi äreän Steven Seagalin - vaati muun muassa neljää eri vettä

Julkaistu:

Toimintaelokuvien näyttelijänä, käsikirjoittajana ja kamppailulajien osaajana tunnettu Steven Seagal tekee kansainvälistä uraa myös musiikin parissa.
Steven Seagal esiintyi myöhään perjantai-iltana yhtyeensä kanssa Varniain kylän lähellä Liettuassa järjestetyllä Bliuzo naktys (Blues nights)-festivaalilla osana Euroopan-kiertuettaan.

Englanninkielistä bluesrockia soittava yhtye on saanut vaikutteita muun muassa BB Kingiltä ja John Lee Hookerilta, joiden molempien kanssa Seagal on noussut lavallekin. Yhtye työstää parhaillaan kolmatta studioalbumiaan.

Liettuan länsiosien idyllisellä maaseudulla järven rannassa järjestetyllä festivaalilla Seagal sai ristiriitaisen vastaanoton. Vuodesta 1993 järjestetty tapahtuma on ollut tunnettu rennosta ja välittömästä tunnelmastaan. Festivaalin ensimmäisen kansainvälisen tähden saapuminen paikalle kiristi turvajärjestelyjä, josta kaikki eivät pitäneet.

- Olemme ostaneet liput jo viime vuonna, ja kuulimme Seagalin esiintymisestä vasta viikko sitten. Mukava yllätys, hienoa että hän on mukana, mutta ennen kaikkea olemme täällä tunnelman takia, totesi tapahtumaan jo vuosien ajan osallistunut Akvilina Zuromskaite.

Seagalin toiveiden täyttäminen teetti töitä myös festivaalin järjestäjille. Riiasta Latviasta autokyydillä paikalle saapunut tähti kelpuutti kulkupeleiksi itselleen, turvamiehilleen ja ryhmänsä muille jäsenille vain kaksi mustaa ja uudenkarheaa Jeep Cherokee-maasturia.

Takahuoneeseen Seagal halusi tarjoiltavaksi muun muassa neljää erilaista vettä: kylmää, kuumaa, haaleaa, sekä keitettyä mutta jo viilentynyttä. Buddhalaisuuteen kääntynyt Seagal myös ilmoitti, ettei suvaitse alkoholia takahuoneessa lainkaan.

Tähti itse saapui alueelle näyttävästi iltakahdeksan jälkeen. Seagalin autosaattue ajoi esiintymislavan luo sen edestä suoraan väkijoukon läpi, turvamiesten juostessa autojen vierellä.

Ennen konserttia Seagal järjesti paikalla olleille toimittajille lehdistötilaisuuden asuinpaikkanaan toimineen mökin takapihalla. Alkuun hieman kireältä vaikuttanut tähti ilmoitti vastaavansa vain musiikkia tai elokuvia, ei politiikkaa koskeviin kysymyksiin. Pyyntö liittyi samalle päivälle osuneeseen Yhdysvaltain itsenäisyyspäivään.

Seagal suostui kuitenkin vastaamaan IS:n kysymykseen, mitä amerikkalaisuus hänelle merkitsee, ja minkälaisia tuntemuksia itsenäisyyspäivänä esiintyminen hänessä herättää.

- Olen Jumalan edessä ihminen kaikkien muiden kanssa. Toivotan kaikille amerikkalaisille hyvää itsenäisyyspäivää, tähti vastasi.

Kymmenissä toimintaelokuvissa näyttelijänä ja lukuisissa myös tuottajana toiminut Seagal myös paljasti IS:lle, mikä on hänen omasta mielestään paras elokuvansa.

- Eniten ylpeä olen elokuvasta On Deadly Ground (Vaarallisella alueella), Seagal totesi.

IS:n tiedusteltua perusteluja Seagal vastasi lyhyesti syynä olevan elokuvan viesti, joka on hänen mielestään tärkeä.

Vuonna 1994 valmistuneessa elokuvassa Seagalin näyttelemä, itämaisia kamppailulajeja hallitseva öljy-yhtiön työntekijä käy sotaan ahnetta ja Amerikan alkuperäisasukkaita sortavaa öljyteollisuutta vastaan. Seagal toimi myös elokuvan ohjaajana.

Koko tilaisuuden ajan erittäin lyhytsanaisena esiintynyt Seagal myös paljasti pitävänsä enemmän musiikin kuin elokuvien tekemisestä.

- Miksi pidät enemmän sinisestä kuin violetista väristä, hän kysyi takaisin tarkentavan kysymyksen esittäneeltä toimittajalta.

- Aloitin musiikin tekemisen paljon ennen näyttelijänuraani, Seagal totesi vielä myöhemmin ja sanoi, ettei itse katso juurikaan toimintaelokuvia.

Seagalin yhtyeen musiikki on pitkästä urasta huolimatta jäänyt monelle tuntemattomaksi. Seagalin mukaan häntä ei häiritse, vaikka moni edelleen yllättyy kuullessaan hänen myös soittavan kitaraa.

- Olen tehnyt tätä aivan liian pitkään välittääkseni paskaakaan siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Olen soittanut vauvasta saakka ja työni puhuu puolestani, hän vastasi.

Seagalilta tiedusteltiin tilaisuudessa myös sitä, uskooko hän rakkauteen ensi silmäyksellä.

- Uskon karmaan. Jos sinulla on karmaa jonkun ihmisen kanssa, on todennäköistä että pystyt havaitsemaan sen, tähti vastasi hieman arvoituksellisesti.

Kysymykseen, voisiko toinen legendaarinen toimintatähti Chuck Norris joskus esiintyä hänen elokuvassaan Seagal vastasi epäilevästi.

- Hän on 76-vuotias, Seagal kuittasi.

Itse esiintyminen oli monelle paikalla olleelle karvas pettymys, sillä yhtye antoi odottaa itseään tuntikausia ennen aloitusta. Alun perin jo yhdentoista jälkeen illalla alkavaksi merkitty aloitus venyi lähemmäs aamukahta. Loppuunmyydyn festivaalin yleisö joutui odottamaan lähes kahden tunnin ajan mustilla muovisäkeillä päällystetyn aidan takana hartaasti soittimiaan viritellyttä yhtyettä.

Kärsivällisesti paikalla pysynyt yleisö kuitenkin taputti iloisesti, kun esitys vihdoin alkoi, ja osoitti suosiotaan myös esityksen aikana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    2. 2

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    3. 3

      Tee videotesti: Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja

    4. 4

      Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

    5. 5

      ”Lopetin kouluhommat” – Kalle Rovanperä, 16, siirtyi ralliammattilaiseksi

    6. 6

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    7. 7

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    8. 8

      Suomalaismiehistö kohtasi Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Itämerellä: ”Päätimme pitää terveen etäisyyden”

    9. 9

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    10. 10

      Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    8. 8

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    9. 9

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    10. 10

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    2. 2

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    3. 3

      Tee videotesti: Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja

    4. 4

      Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

    5. 5

      ”Lopetin kouluhommat” – Kalle Rovanperä, 16, siirtyi ralliammattilaiseksi

    6. Näytä lisää