Mervi

Viihde

HS: Lotta Hintsa anoreksiastaan: "Isä vahti syömistäni vuosikausia"

Julkaistu:

Anoreksia
Miss Suomi 2013 Lotta Hintsa ja hänen isänsä puhuvat perhe-elämästä tuoreessa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä.
Viime vuoden hallitseva Miss Suomi Lotta Hintsa ja hänen isänsä Aki Hintsa puhuvat tuoreessa Kuukausiliitteessä perhe-elämästään ja sivuavat myös anoreksiaa.

Tytär sairastui teini-iässä syömishäiriöön, joka oli koko perheelle suuri asia.

- Lotalle tuli anoreksia, joka oli minusta enemmän kriisiä ja uhmaa, tietyn tyyppinen kosto vanhemmille, isä muun muassa sanoo silloisista ajoista.

Sairaus kuitenkin onnistuttiin voittamaan. Se kuitenkin jätti ilmeisesti jäljet muihinkin kuin Lottaan.

- Vaikka paranin anoreksiasta, isä vahti syömistäni vuosikausia ja hermostui ruokapöydässä, jos en syönyt jotain, hän kertoo.

Hintsa on kertonut aiemminkin anoreksiastaan. Viime vuonna hän puhui aiheesta IS:lle.

– Halusin puhua anoreksiastani avoimesti. Saan sillä tavalla fiilikseni ulos ja autan muita, hän kertoi tuolloin IS:lle.

Hän puhui jo tuolloin, kuinka sairaus varjostaa muidenkin kuin sairastuneen elämää.

– Se oli raskasta aikaa itselle, mutta myös vanhemmille, kun pitää valvoa lapsen syömistä. Ne ovat kimurantteja juttuja, hän sanoi tuolloin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jokeri-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    2. 2

      94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

    3. 3

      Poliisilla tehtävä helsinkiläisravintolassa – mieheltä löytyi 2 600 lounasseteliä

    4. 4

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    5. 5

      Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

    6. 6

      Venäjän media: pommikoneet tekivät harjoituslennon Itämerellä – Suomen ja kolmen muun maan hävittäjät lensivät perään

    7. 7

      Nooralotta Nezirin uusi valmentaja hämmästyi, kun testitulokset paljastuivat: ”Oli vaikeampi tilanne kuin oletin”

    8. 8

      Henkilöauton ja pakettiauton nokkakolari Vuosaaressa – liikenne poikki molempiin suuntiin

    9. 9

      Pirkko-ilves ei suostunut lopetettavaksi – vältti ensimmäisen kuolinpiikin, toisella kerralla tuli lähtö

    10. 10

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    6. 6

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    7. 7

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    8. 8

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    9. 9

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    10. 10

      Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jokeri-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    2. 2

      94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

    3. 3

      Poliisilla tehtävä helsinkiläisravintolassa – mieheltä löytyi 2 600 lounasseteliä

    4. 4

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    5. 5

      Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

    6. Näytä lisää