Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

Jutta Urpilainen Seurassa häviöstään: Jotkut eivät enää tervehdi

Julkaistu:

Vallan vaihto
Jutta Urpilaisen elämä on muuttunut hänen hävittyään puolueensa puheenjohtajavaalit.
Jutta Urpilaisen (sd) elämä on nyt erilaista. Entinen valtiovarainministeri kertoo tuoreessa Seura-lehdessä elämänsä muuttuneen, kun hän hävisi puolueensa puheenjohtajavaalit toukokuussa.

Urpilainen kertoo haastattelussa, kuin hänellä on nykyään enemmän vapaa-aikaa, mutta myös muiden suhtautuminen häneen on muuttunut:

- Vallan menettäminen on luo mielenkiintoisen ilmiön. Se vaikuttaa siihen, miten ihmiset sinua kohtelevat. Osa ihmisistä ei enää tervehdi vaan rientää keskustelemaan niiden kanssa, joille valta on siirtynyt. Se on hyvin paljastavaa, ja sitä on kiinnostavaa seurata, hän kertoo lehdessä.

IS kysyi toukokuussa tuoreelta puheenjohtajalta Antti Rinteeltä demarien puoluekokouksessa, ketä naispoliitikkoa hän eniten arvostaa. Rinne nimesi heti Urpilaisen.

Hän kehui Seinäjoella Urpilaista puolueväelle ylisanoin.

- Meillä on paljon kiitettäviä tässä joukossa, mutta erityisesti minä haluan kiittää Jutta sinua. Sinä olet tehnyt demareiden eteen niin Euroopassa kuin kotimaassa, erityisesti Suomen eteen todella paljon. Olet tehnyt huippu-uran, Rinne sanoi.

-
Sinä olet hyvässä iässä oleva nuori nainen, jolla on täysi elämä edessä ja jolla on mahdollisuuksia vaikka mihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    5. 5

      Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

    6. 6

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    7. 7

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    8. 8

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    9. 9

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    10. 10

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    5. 5

      Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

    6. Näytä lisää