Vappu

Viihde

Valikko

Vihjaisiko Beyonce avio-ongelmista muuttamalla kappaleen sanoja?

suhdekohu
Poptähti Beyonce on parhaillaan kiertueella aviomiehensä Jay Z:n kanssa. Pari on halaillut ja suukotellut hellästi lavalla, mutta todellisuudessa kaikki ei ehkä olekaan aivan niin auvoista miltä näyttää.
Hollywoodissa on huhuttu jo pidemmän aikaan Beyoncen ja Jay Z:n avioliiton tulleen tiensä päähän, sillä Jay Z:n kerrotaan pettäneen vaimoaan. Pari on sinnikkäästi kiistänyt erohuhut ja todistellut rakkauttaan hempeilemällä avoimesti tiedotusvälineiden edessä.

Erohuhut saivat jälleen tuulta alleen viime viikonloppuna, kun Beyonce puolisoineen konsertoi Ohiossa ja Beyonce muutti yllättäen Resentment-hittinsä sanat. Kappaleen uusi sanoitus vihjaa, ettei Jay Z ole pysynyt uskollisena vaimolleen.
 
Beyonce laulaa, kuinka hän on pysynyt miehensä rinnalla jo 12 vuotta, ja nyt hän joutuu katsomaan silmiin sitä toista naista, joka on vienyt hänen miehensä.

-  Olen yrittänyt unohtaa, mutta olen liian katkera. Tiedän, että hän on viehättävä, mutta minä olin täällä ensin, Beyonce lauloi konsertissa.

Onko hän syy avio-ongelmiin?

Yhdysvaltalaismedia on veikannut Jay Z:n salarakkaaksi laulaja Myaa, joka on tehnyt aikaisemmin paljon yhteistyötä miehen kanssa.

Hurjimpien huhujen mukaan suhde olisi jatkunut jo pitkään ja Jay Z tukisi Myaa taloudellisesti.

Toukokuussa Beyoncen siskon Solangen ja Jay Z:n raju hissitappelu tallentui valvontakameroille ja riidan huhuttiin saaneen alkunsa siitä, kun Solange oli saanut miehen pettäneen siskoaan.

Pari kuittasi hissikohun normaalina perheriitana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eronnut Sofia Belórf juhli tiukkaakin tiukemmassa haalarissa – paljastava vappuasu ei jättänyt juuri arvailujen varaa

    2. 2

      Kuvat: Vapunvietto jätti karut jäljet poliisin tyhjentämään Kaivopuistoon

    3. 3

      Mitä nämä omituiset numerot kertovat autojen takaosassa? – villitys alkoi pari vuotta sitten

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt: Näin Kaivopuistossa juhlitaan vappua

    5. 5

      Poliisi tutkii outoja asuntokäyntejä – tunkeutuja napautti saunan päälle

    6. 6

      Kyykkyviiniä vai samppanjaa? Testaa, oletko oikeasti duunari vai porvari

    7. 7

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    8. 8

      Vettel näytti Bottasta auttaneelle Massalle keskisormea

    9. 9

      Miksi äiti puhalsi pilliin? 4- ja 6-vuotiaat järjestivät äidille nolon hetken kaupan kassalla

    10. 10

      Lewis Hamilton aivan ihmeissään – hävisi 36 sekuntia Valtteri Bottakselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    4. 4

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    5. 5

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    8. 8

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    9. 9

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    10. 10

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    7. 7

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eronnut Sofia Belórf juhli tiukkaakin tiukemmassa haalarissa – paljastava vappuasu ei jättänyt juuri arvailujen varaa

    2. 2

      Kuvat: Vapunvietto jätti karut jäljet poliisin tyhjentämään Kaivopuistoon

    3. 3

      Mitä nämä omituiset numerot kertovat autojen takaosassa? – villitys alkoi pari vuotta sitten

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt: Näin Kaivopuistossa juhlitaan vappua

    5. 5

      Poliisi tutkii outoja asuntokäyntejä – tunkeutuja napautti saunan päälle

    6. Näytä lisää