Joni, Joonas, Jouni

Viihde

Valikko

Nuori fani tunkeutui salaa Cristiano Ronaldon hotellihuoneeseen – sai kaverikuvan ja nimikirjoituksen

Salakavala fani
Cristiano Ronaldo ei suutu faneilleen, vaikka he hölmöilevätkin.
Mitä tekee yksi maailman parhaista jalkapalloilijoista, kun 15-vuotias fani tunkeutuu luvatta tähden hotellihuoneeseen? No, ei ainakaan potki häntä saman tien pihalle.

Brasilian suurimpiin sanomalehtiin kuuluva Globo kertoo, että Ronaldo sai kutsumattoman vieraan huoneeseensa keskiviikkona, juuri ennen Portugalin ja Ghanan välistä ottelua.

15-vuotias brasilialaisnuorukainen kiipesi jalkapalloilijan huoneeseen  parvekkeen kautta.

Globon haastattelema nuorukainen kertoo, että hän makaili Ronaldon sängyllä ja odotteli idoliaan kaikessa rauhassa. Ronaldo saapui huoneeseensa, ja kertoi kohteliaasti pojalle, että tämä on tunkeutunut luvatta hänen huoneeseensa.

Portugalin kärkimies ei kuitenkaan soittanut turvamiehiä paikalle, vaan poseerasi kaverikuvassa, ja antoi vielä nimikirjoituksen nuorelle tunkeilijalle.

Sen jälkeen Ronaldo saatteli tunkeutujan kohteliaasti ulos hotellista.

Portugali voitti Ghanan 2-1 –lukemin, muttei päässyt MM-jalkapallon jatkopeleihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    3. 3

      Diilissä kilpaillut nainen syyttää Trumpia kunnianloukkauksesta – presidentti vetoaa Yhdysvaltain perustuslakiin

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Muistatko, miltä Iholla-sarjan tangokuningatar Erika Vikman näytti tv-sarjassa 8 vuotta sitten – katso, mikä punapää!

    6. 6

      Ruotsalaismies ällistyi: postilaatikkoon kolahti Putinille osoitettu kirje – ”Mitä postissa oikein puuhaillaan?”

    7. 7

      Kuningatar Elisabetin rekrytointi-ilmoitus julki – pitkä vaatimuslista yltäkylläisten verhojen ompelijalle: Palkka ei päätä huimaa

    8. 8

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    9. 9

      Videot: Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

    10. 10

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    4. 4

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    5. 5

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    8. 8

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    9. 9

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    10. 10

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    3. 3

      Diilissä kilpaillut nainen syyttää Trumpia kunnianloukkauksesta – presidentti vetoaa Yhdysvaltain perustuslakiin

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Muistatko, miltä Iholla-sarjan tangokuningatar Erika Vikman näytti tv-sarjassa 8 vuotta sitten – katso, mikä punapää!

    6. Näytä lisää